Keskustaristeily

Olin viikonloppuna risteilemässä noin 1400 muun keskustalaisen kanssa. Risteily oli ensimmäiseni ja positiivinen kokemus. Tunnelma oli hyvä ja kävin monia kiinnostavia keskusteluja eri puolilta Suomea kotoisin olevien ihmisten kanssa. Myös risteilyn paneelit ja ne työpajat, joihin osallistuivat olivat erittäin hyviä.

Kansanedustaja Timo Kaunisto kirjoittaa risteilyn tunnelmista osuvasti tämän päivän Suomenmaan kolmossivulla. Hän kysyy: "Mikä on puolueen asento tämän viikonlopun jälkeen? Odottava, latautuva. Messiasta ei tule, mutta sellainen organisaattori tarvitaan, joka palauttaa puolueen sisälle paremman luottamuksen. Tästä luottamuspääomasta meillä se suurin pula taitaa edelleen olla."

Tämän aamun aamu-tv:ssä kolmen A:n kopla: Annika Saarikko, Antti Rantakangas ja Aleksi Eskelinen keskustelivat puolueen mahdollisesta ministerikierrätyksestä. Keskustelu oli varsin varovaista, mutta hyvää. Pelkkä ministerikierrätys ei varmasti riitä puolueen eduskuntavaalikannatuksen saamiseksi. Annika Saarikko totesikin keskustelussa, että Keskustan on kerrottava, miksi sitä kannattaa äänestää vielä kahdeksan vuoden hallitusvastuun jälkeenkin. Maailma ei ole valmis, Keskustaa tarvitaan.

Keskustanuorten liittokokouksen jälkeen...

Liittokokous on nyt ohi ja henkilövalinnat tehty. Tällä kertaa varapuheenjohtajan paikka jäi saamatta. Vaalipettymyksen ja kyyneleiden jälkeen on aika käydä töihin. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Politiikassa tappioita tulee ja niistä voi oppia paljon. Liittohallitusvaalissa sain mandaatin jatkaa töitä Keskustanuorten liittohallituksessa jäsenenä seuraavat kaksi vuotta. Kiitos kaikille tuesta ja tsempistä! Tukenne ei mennyt hukkaan!

Ensi vuonna Keskustanuorissa aloitetaan strategiatyö, jossa uskoakseni pystytään karsimaan byrokratia politiikan tieltä. Myös ympäristö ja luonnonvarapolitiikkaa sekä talouspolitiikkaa tullaan linjaamaan 2010 vuoden aikana. Pyrin molemmissa projekteissa pitämään 2000-luvun alkiolaista näkökulmaa esillä. Santeri Alkion sanoin: materialismin sijaan on tavoiteltava sivistystä.

Keskustanuorten varapuheenjohtajiksi valittiin Aleksi Eskelinen ja Carita Maisila. Molemmat valituista ovat tulleet minulle tutuiksi ja uskon, että tämä kaksikko tulee tekemään loistavaa työtä järjestömme eteen! Keskustanuorten puheenjohtajaksi valittiin Antti Kurvinen. Minulle liittokokouksen tärkein poliittinen päätös oli se, että kielteinen ydinvoimakanta säilyy jatkossakin.

Ydinvoimakanta: http://www.keskustanuoret.fi/portal/suomi/ajankohtaiset/?id=637
Liittokokoustiedote: http://www.keskustanuoret.fi/portal/suomi/ajankohtaiset/?id=636

Kuka pelkää talouspolitiikkaa?

Kaikkien ihmisten täytyy luonnon pakosta olla taloustieteilijöitä, kirjoitti Santeri Alkio jokseenkin sata vuotta sitten. Hän totesi, että yhteiskunnallisen taloustieteen historia on jotain sellaista, josta kaikkien ihmisten tulee olla tietoisia. Uskon, että talouden laaja-alainen ymmärtäminen vaatii paitsi laskentakaavojen, myös taloushistorian tuntemista.

Maailman uutisia on lähes vuoden hallinnut yksi aihe ylitse muiden: talouskriisi. Olin viime keväänä seminaarissa, jossa oli puheenvuoro pankkien yhteiskuntavastuusta. Puheenvuoron käyttänyt pankinjohtaja kertoi ajattelevansa, että kriisin syy on kansainvälisen talouden toimijoiden heikko moraali. Se, että voiton tavoittelusta on tullut bisnesmaailman ainoa tarkoitus. Nyt markkinataloususkovainen sanoisi, että noinhan se on aina ollut ja on parasta aina ollakin. Ne yritykset, joiden tuotteet käyvät kaupaksi, menestyvät. Näin vapaassa markkinataloudessa valta on lopulta kuluttajilla. Tämä ei kuitenkaan riitä takaamaan tasa-arvoa, sillä samalla valta on niillä, joilla on eniten rahaa. Siksi tarvitaan kansainvälisiä pelisääntöjä.

Talouskriisi on saanut myös poliitikot arvioimaan uudelleen politiikkaansa. Keynesiläisyys on palannut muotiin, sanotaan. Tämä tarkoittanee sitä, että usko puhtaaseen markkinatalouteen ja vapaisiin rahoitusmarkkinoihin on vaihtunut ajatukseen valtiosta tasapainottamassa suhdannevaihteluita. Monet taloustieteilijät taas eivät Keynesiin usko, heidän mielestään monetaristit voittivat keynesiläiset jo 60-70-luvulla. Monetaristien mukaan inflaatioon ei pitäisi yrittää vaikuttaa säätelemällä kulutuskysyntää tai kokonaiskysyntää valtion toimesta (verot, julkiset menot) vaan säätelemällä liikkeellä olevan rahan määrää keskuspankin toimin ( esimerkiksi korot). Osa taloustieteilijöistä ei halua puuttua koko keskusteluun, koska rahvas kansa ja oppimattomat poliitikot eivät ymmärrä kansantalouden lainalaisuuksia. Itse kuulunen molempiin edellä mainituista ryhmistä. Uskaltaudun nyt kuitenkin puhumaan talouspolitiikasta sillä sen puitteissa tehdään jatkuvasti arvovalintoja. Laman hyvä puoli on se, että se on tuonut talous - ja veropolitiikan politiikan keskiöön ja arvovalinnoista on keskusteltava avoimesti ja moniäänisesti. Emme voi jättää noita valintoja sokeasti ”asiantuntijoille”.

Meidän on kannatettava kansainvälistä elinkeinovapautta, ei keinotteluvapautta. Ihmisillä on oltava mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin, ei kuitenkaan toisista piittaamatta. Joskus arvoja on asetettava tärkeysjärjestykseen, elinkeinovapaus ei saa tehdä tasa-arvon toteutumista mahdottomaksi. Yksittäisten ihmisten vastuun lisäksi tarvitaan yhteistä vastuunkantoa. Samalla kun talouskasvu on nostanut elintasoamme länsimaissa, materiakeskeiset elämänarvot ovat lisänneet ihmisten eriarvoisuutta ja onnettomuutta. Tutkimusten mukaan ihmisten onnellisuus ei ole lisääntynyt sitten 70-luvun. Kasvava kulutus on kuitenkin vienyt elinympäristömme kuilun partaalle.

Pääministeri Vanhasen avaus kolmannesta tiestä on saatava konkretiaksi. Talousjärjestelmä voi osaltaan tehdä maailmasta joko tasa-arvoisemman tai eriarvoisemman paikan. Läpi ihmiskunnan historian ihmisten, yritysten, valtion ja muiden tekijöiden suhteita on järjestetty erilaisin tavoin. Aika-ajoin nämä talousjärjestelmät ovat muuttuneet tai niitä on muutettu. Myös nykyistä järjestelmää on pystyttävä arvioimaan sen hyvien ja huonojen saavutusten valossa. Vaihtoehtoja mietittäessä historian tunteminen on avuksi. Kerttu-verkosto järjestää lokakuun alussa seminaarin aiheella Talouden Anatomia. Seminaari tekee laaja-alaisen katsauksen talouteen, perustavanlaatuisten kysymysten esittäminen on toivottavaa. Tarvitsemme laajempaa keskustelua talouspolitiikan päämääristä. Talouskriisin ja ympäristökriisin seurauksena on muodostunut tilanne, jossa meillä on mahdollisuus kääntää maapallon kurssia parempaan suuntaan, tehkäämme niin!

Julkaistu 23.9.2009 Suomenmaassa

Ilmastopolitiikassa perässähiihtäjille ei riitä lunta

Me suomalaiset olemme tottuneet kuulemaan kansainvälisistä tutkimuksista maamme ympäristönsuojelun tason olevan huippuluokkaa. Ilmeisesti ilmastopolitiikastamme ei voi sanoa samaa: tuoreessa vertailussa Suomen ilmastopolitiikka on todettu yhdeksi maailman heikoimmista. Climate Change Performance Index vertasi 57 teollisuusmaata ja kehittyvää taloutta, jotka aiheuttavat yli 90 prosenttia kaikista maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Suomi sijoittui 45 sijalle kun naapurimaamme Ruotsi nostettiin vertailun kärkeen. Vertailussa tärkein mittari oli maan ilmastopäästöjen määrän muuttuminen.

Ympäristöpolitiikka on viime päivinä ollut näkyvästi esillä mediassa. Viime perjantaina Euroopan Unionin johtajat sopivat ilmastonmuutoksen vastaisista toimista. Äskettäin Puolassa koolla ollut YK:n suurkokous puolestaan pääsi sopuun tulevan ilmastohuippukokouksen valmistelusta. Suomen oma pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia julkaistiin reilu kuukausi sitten. Kyseinen ohjelma sisältää monia hyviä avauksia muun muassa energian kulutuksen kääntämisestä laskuun. Kokonaisuutena strategia jää kuitenkin varsin vaisuksi. Esimerkiksi uusiutuvan energian tuottajia edustavat järjestöt arvioivat, että uusiutuvan energian tuotantotaso ja asetetut tavoitteet perustuvat osittain väärille pohjatiedoille ja ovat aivan liian vaatimattomia. Käydyn keskustelun yhteydessä Keskustanuoret vaativatkin useiden muiden järjestöjen kanssa Suomea sitoutumaan hallituksen esitystä kunnianhimoisempiin tavoitteisiin eli vähentämään päästöjään 20 % sijaan 30 % vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta.

Miksi Suomen sitten kannattaa mieluummin toimia ilmastopolitiikan edelläkävijänä kuin odottaa tiukempien kansainvälisten päästösopimusten syntymistä? Suomen strategian päästötavoitteet pohjatutuvat Euroopan Unionin tämänhetkisiin tavoitteisiin, jotka taas perustuvat hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin, IPCC:n, neljänteen arviointiraporttiin. Tuon raportin mukaan teollisuusmaiden täytyy vähentää päästöjään 60–80% vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä, jotta meillä on edes 50 % mahdollisuudet pysäyttää ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen. Kuitenkin jo tuossa IPCC:n tutkimuksessa todetaan ettei siinä ole laskettu mukaan kaikkia keskeisiä asiaan vaikuttavia seikkoja, kuten arktisten ikirouta-alueiden sulamisen aiheuttamia metaanipäästöjä. Uusimpien tutkimusten mukaan teollisuusmaiden onkin vähennettävä päästöjään 80–95% vuoteen 2050 mennessä. Suomen tavoitteet ovat siis jo syntyessään jälkijunassa. Myös teollisuuden kannalta taloudellisinta olisi pysyä ennakoimaan tulevat päästörajojen tiukennukset varhaisessa vaiheessa. Perässähiihtäjiltä jäävät hyödyntämättä päästörajoitusten mahdollisuudet uusien työpaikkojen ja yritystoiminnan luomisessa. Ihanteellisinta kilpailukyvyllemmehän on, että Suomi on myös ilmastoteknologian johtava maa ja voimme viedä osaamistamme muualle maailmaan.

Keskusta-aatteen ja Alkiolaisuuden suhde luontoon on aina ollut poikkeuksellisen läheinen. Vuonna 1915 Santeri Alkio kirjoitti kuinka maa elättää ”sen sukupolven, joka taasen ei tyydytä maan antimilla vain rahanhimoaan, vaan joka etsii vuorovaikutuksesta maan kanssa niitä uusia elämänkäsityksiä, jotka antavat suurille ihmisjoukoille elämäniloa: halua elää ja tehdä työtä!”. Suomen puolueista Keskusta onkin ollut etunenässä nostamassa ympäristökysymyksiä poliittiselle agendalle, toivon että tämä työ jatkuu. Puolueemme ympäristöpolitiikkaa kuvaavia termejä lienevät käytännönläheisyys ja realistisuus. Alkiolaisessa ajatusmaailmassa ymmärretään, että ihmiskunnan kehityksen perustana on aina oltava luonnon hyvinvointi. Tässä ajattelussa luonnonsuojelu ei tarkoita luonnon ja ihmisen eristämistä, päinvastoin, luonto nähdään ”kaikkien ihmisten äitinä". Realistinen vihreys ei saa tarkoittaa tavoitteettomuutta, sen on oltava tosiasioiden hyväksymistä ja vastuullisuutta. Ilmastokysymys on tämän hetken polttavin ympäristöpoliittinen haaste. Toimiin on ryhdyttävä tänään, viivyttely sysää vastuun tuleville sukupolville.

(Kolmossivu, Suomenmaa 17.12.2008)

Maalaisjunteista

Suomenmaassa oli juttu Helsingin Keskustan syyskokouksesta, jossa keskusteltiin muun muassa vaalitappion syistä. Jutussa oli myös lainaus minun puheenvuorostani. Puheenvuoron sisältö oli kokonaisuudessaan jotakuinkin se, että puutarhakaupunkipuheet eivät ainakaan edistäneet kannatustamme Helsingissä, täällä niitä pidettiin urbaanin elämäntavan vastustamisena ja meitä keskustalaisia tyhminä maalaisjuntteina. Omasta mielestäni puutarhakaupunkivisiossa on paljon hyvää, esimerkiksi ajatus siitä, että kotien ja työpaikkojen olisi ihanteellista olla lähellä toisiaan ja asuma-alueita rakentaessa niistä tulisi pyrkiä tehdä eläviä kaupunginosia, ei ainoastaan nukkumalähiöitä. Valitettavasti idea vaan ymmärrettiin kenties melko yksisilmäisesti kaupunkikulttuurin vastustamisena.

Suomenmaan artikkelia seurasi myös Keskustelua lehden nettisivulla. Mukana olivat myös seuraavat kommentit: ” Kissa kiitoksella elää voisi sanoa Hesan porukalle. Siellä on unohdettu täysin muu Suomi, kun ollaan menestyksen huumassa rinta kaarella porskuteltu menemään oikeistopolitiikalla. Lopulta kansa katsoi, että nyt riittää ja seuraavissa vaaleissa tärähtääkin päin näköä, jos ei puolueen linja muutu. Kaivakaa äkkiä ne Alkion opit esiin ja ryhtykää noudattamaan niitä. Myös EU:n perussopimus vaikutti tulokseen.” ja ” Taas alkaa oma kehu haista! Siihen sitä syyllistytään ja kun mielipiteet eivät miellytä tulevat herrat sanomaan miten hyvä on. Nyt syyllistettiin Korhonen, oikein vainon kera. Kuitenkin Korhonen taisi olla ainoa, jolla oli edes hajua mitä kentällä tapahtuu. Hienohelmat ja herrat pysyttelivät sisätiloissa ja syyttivät Korhosta ennen vaaleja ja vaalien jälkeen. Ottakoot peilin ja sanokoot kuvalleen saman mistä Korhosta syyttivät. Ja taas me junttimaaseudun ihmiset estettiin Cityjen menestys.”

Ainoa ongelma ei siis näytä olevan keskustalaisena olemisen vaikeus Helsingissä vaan myös helsinkiläisenä olemisen vaikeus Keskustassa?

En väitä ettenkö olisi maalaisjuntti. Kuten noin puolet helsinkiläisistä, myös minä olen muualta tullut. Olen muuttanut tähän Suomen pääkaupunkiin maalta, pienestä Leppävirran kunnasta, Savon sydämestä ja pidän edelleen maaseudun rauhasta ja puhtaasta luonnosta. Arvostan lähiruokaa ja toivonkin, että Suomessa on myös jatkossa omaa ruoantuotantoa, ikävöin välillä täydellistä hiljaisuutta ja samettisen tummaa tähtitaivasta ja tykkään kerätä marjoja. Maalaisjuntti mikä maalaisjuntti siis.

Miksi sitten asun Helsingissä ja olen jo neljättä vuotta helsinkiläinen? Muutin tänne saatuani opiskelupaikan Kallion ilmaisutaidon lukiosta. Olen joskus sanonut, että kouluvalinta oli yksi parhaista ratkaisuista, joita olen elämässäni tehnyt. En tiedä voiko niin sanoa, en tiedä kuinka olisi käynyt, jos en olisi tullut tänne, mutta joka tapauksessa olen onnellinen, että olen saanut opiskella juuri tuossa lukiossa, josta minulle on jäänyt paljon lämpimiä muistoja, hyviä oppeja ja rakkaita ystäviä. Olen asunut suurimman osan helsinkiläisestä elämästäni Punavuoressa, joka lienee yksi urbaaneimmista kaupunginosista täällä, ja kiintynyt myös kaupunkilaiseen elämäntapaan. Pidän kahviloista, kirpputoreista, antikvariaateista ja kantakaupungin vanhoista kauniista rakennuksista, rakastan aurinkoisia pakkasaamuja ja myrskyisiä syysiltoja Kaivopuistossa sekä arvostan lähellä olevia palveluita ja toimivaan joukkoliikennettä.

Kuten jo aiemmin mainitsin, puolet helsinkiläisistä on muualta kotoisin ja arvelen, että kaiken kaikkiaan suurimmalla osalla suomalaisista asuu sisällään pieni maalainen ja pieni kaupunkilainen. Milloin meistä muualta tulleista sitten tulee täysvaltaisia uuden asuinpaikkakunnan jäseniä? Eikö monikulttuurisuus suomalaisten kesken ole tavoiteltavaa?

Voi olla, että keskustalaisena tulen kuulemaan taustastani enemmän kuin ehkä jonkun muun puolueen edustajana kuulisin, keskustalle Suomen kokonaisvaltainen kehittäminen on aina ollut ja tulee varmasti jatkossakin olemaan tärkeää (myös mikäli se meistä kaupunkikepulaisista riippuu). Samalla kun kehitetään maaseutua, on kuitenkin kehitettävä myös kaupunkeja.Tällä hetkellä pääkaupunkiseutu tuottaa kolmanneksen Suomen bruttokansantuotteesta eli käytännössä maksaa puolen Suomen valtionosuudet. Lisäksi aivan kuten osa ihmisistä haluaa asua maalla, toiset haluavat asua kaupungeissa. Tähän valintaan kaikille täytyy antaa mahdollisuus. Maaseutu kuitenkin tarvitsee kaupunkeja ja kaupungit tarvitsevat maaseutua. Voisimmeko lopettaa vastakkainasettelun näiden kahden välillä ja ajatella kokonaisuutta? Kiitos.

Keskustan vaalitappiosta

Kuntavaalit olivat Keskustalle suuri tappio, tipuimme eduskuntavaalien suurimman puolueen paikalta kolmanneksi suurimmaksi ja edellisiin kuntavaaleihin verrattuna kannatuksemme putosi lähes kolme prosenttiyksikköä.

Vaalitappio on tietysti käynnistänyt Keskustassa laajan keskustelun. Välillä vaaditaan Korhosen eroa välillä taas Vanhasen ja jotkut katsovat, että myös joidenkin ministerien paikkoja on tarkastettava uudelleen. Yksittäisten syyllisten sijaan on syytä etsittävä laajemmalta, emme kaipaa poliittisia ruumiita vaan elävää ja aatteellista Suomen Keskustaa.

Sisäiset riidat ovat varma keino kuihduttaa tämä kansanliike. Tarvitsemme hyvää, kannustavaa johtamista ja yhtenäisyyttä emme jakoa kentän ja puoluejohdon tai pääministerin ja puoluesihteerin välillä. Vaalit tehdään yhdessä ja vastuu tuloksesta kannetaan yhdessä. Parannettavaa on varmasti kaikessa johtamisesta kenttätyöhön, tästä täytyy käydä avoin ja rehellinen keskustelu puolueen sisällä. Syyttely on hyödytöntä ja vain vaikeuttaa tilannetta ja yhteishengen löytämistä.

Taloudesta

Olen syntynyt vuonna 1989. Tuonna vuonna tapahtui monia historiallisia asioita: kesällä Tiananmerin aukion mielenosoitukset muuttuivat verilöylyksi, syksyllä Dalai Lamalle myönnettiin nobel ja marraskuussa päättyi kylmä sota, kun Saksan demokraattinen tasavalta avasi rajansa (seuraavana päivänä saksalaiset alkoivat murtaa Berliinin muuria). 90-luvun lama osuu varhaislapsuuteeni, kenties sen jäljet ovat jossain alitajunnassa, mutta en varsinaisesti muista tapahtumaa. Koko nuoruuteni on eletty nousukautta, kaikilla yhteiskuntaopin ja taloustiedon tunneilla joilla on piirretty suhdannekäyriä, on näytetty että "tämänhetkinen tilanne on tätä nousukautta".

Nyt sitten on tultu suhdanteen huipulle ja markkinavoimien näkymätön käsi on alkanut täristä kuin nikotiinin puutteessa. (Y)yhdysvalloissa Suuret Investointipankit ovat Suurissa Ongemissa ja Suomessa Finanssialan Keskusliitto on valmistellut poikkeustilanteita koskevan lainaehdon, jonka mukaan pankit ovat oikeutettuja yksipuoliseen koronnostoon kriisitilanteissa, mikäli pankin vakavaraisuus uhkaa vaarantua ja pankki uhkaa mennä nurin. Nousukausi on vaihtunut laskuksi, kuinka jyrkkä lasku on, se selviää tulevaisuudessa. Suomen tilanne ei näytä niin huonolta kuin 90-luvun alussa. Tuolloin useita pahoja takaiskuja sattui samaan aikaan, siksi lama oli täällä niin syvä. Jonkinmoista laskua kuitenkin on tulossa. Helsingin Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Kari Jalas uskoo, että Suomen talous pysähtyy ensi vuonna. Jalas pitää Yhdysvaltain pankkikriisin vaikutuksia Euroopan ja Suomen talouskasvuun kielteisempinä kuin aiemmin on haluttu uskoa. Talousuutiset ovat täynnä huonoja merkkejä.

Kuinka me suhtaudumme heikentyneeseen taloustilanteeseen? Uutisten mukaan suomalaiset tietysti lykkäävät isoja ostoksia. Paniikin lietsomiseen tuskin on kuitenkaan syytä. Ihmisiä neuvotaan toimimaan harkitsevaisesti ja suhteuttamaan lainansa tuloihinsa. Kun kuluttajat lakkaavat ostamasta, talous pysähtyy väistämättä. Joukkohysteeria voi syventää laskun lamaksi.

Kokonaan eri asia kuluttaminen on silloin, kun puhutaan arvoista. Voi kysyä onko meidän ylipäänsä pyrittävä jatkuvaan talouskasvuun ja kuluttamiseen? Entä jos rahan ja tavaroiden haalimisen sijaan alkaisimme tavoitella rakkautta ja rauhaa? En tarkoita sitä ettemmekö voisi kuluttaa, kyse on siitä mitä kuluttaa, miten kuluttaa ja mitä tavoittelee. Talouskasvu lisää vaurautta ja se taas tuo mahdollisuuksia. Pelkkä vaurauden lisääminen ei kuitenkaan riitä, on tavoiteltava luonnon ja ihmisten hyvinvointia. Heikompi taloudellinen tilanne voi tuoda myös mahdollisuuden keskittyä asioihin joita ei voi myydä eikä ostaa, nuo asiat ovat usein niitä, jotka loppujen lopuksi tässä elämässä merkitsevät jotain.