Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on ohi. Olin Paavo Väyrysen takana, kuten toiminnastani Facebookissa, Twitterissä, Google+:ssa ja privaatisti on varmaan voinut päätellä. Kannatin Paavo Väyrystä, koska hänen kokemuksensa ulkopolitiikan hoidosta oli mielestäni ylivoimainen. Halusin koko Suomen presidenttiä, joka puolustaa alkiolaisia arvoja, ihmisyyttä ja vastuuta ympäristöstä, ajaa ihmiskuntapolitiikkaa ja kestävästä kehitystä. Kannatin Paavo Väyrystä, koska hän vastustaa keskittävää politiikkaa ja pääoman ylivaltaa ihmisistä. Uskoin, että hän olisi toisella kierroksella tarjonnut kaikkein selkeimmän vastuksen Niinistön oikeistolaisille näkemyksille. Kiitos Väyryselle, että hän oli ehdolla ja kaikille hänen puolestaan kampanjaa tehneille loistavasta yhteistyöstä!
Vaalien ensimmäisellä kierroksella kuitenkin kävi kuten kävi. Vaikka Väyrynen kiri hurjasti alun kannatusluvuista, se ei riittänyt. Kansa on puhunut, pulinat pois. Näin yön yli nukuttua on kuitenkin aika muistaa, että vaalit eivät kuitenkaan ole ohi. Jokaisen Suomen ja maailman tulevaisuudesta kiinnostuneen kansalaisen on aika suunnata katseensa vaalien toiselle kierrokselle. Lähes puolet äänestäneistä suomalaisista etsii nyt uutta ehdokasta. Vaihtoehtoina ovat vihreiden Pekka Haavisto ja Kokoomuksen Sauli Niinistö. Kuten Vanhanen YLE:n vaalilähetyksessä totesi, molemmilla ehdokkailla on olemassa pohjaa kansainvälisestä toimimisesta (Niinistöllä pankkimaailmasta, Haavistolla mm. rauhantunnustelijan tehtävien kautta) ja ministerikokemusta.
Itse teen valintani tälläkin kierroksella siitä lähtökohdasta, kumpi ehdokkaista on parempi johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa eli esimerkiksi edustamaan Suomea YK:ssa. Ensimmäisellä kierroksella tein mielessäni rankingia ja laitoin kandidaatteja mieluisuusjärjestykseen. Väyrysen jälkeen listassani tuli Haavisto. Tämä siksi, että uskon, että hän ajaisi Suomelle rauhaa rakentavaa ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevista välittävää ulkopolitiikkaa. Tämä linja yhdistää mielestäni Väyrystä ja Haavistoa. Sovittelevalla ja maltillisella tyylillään Haavisto kykenee myös yhdistämään suomalaisia.
Tiedän, että monilla Väyrysen kannattajilla on ennakkoluuloja vihreää, siviilipalveluksen käynyttä homoseksuaalia kohtaan. Eikä ihme. Myös minua nyppii moni asia stereotyyppisissä vihreissä: kaupunkikeskeisyys, maatalousvastaisuus ja kapea-alainen maailmankuva (muutamia ensimmäisenä mieleen tulevia mainitakseni). Kaikesta huolimatta vihreät ovat kuitenkin materialismin vastaisessa ajattelussaan aatteellisesti lähempänä Keskustaa kuin Kokoomus. Myös tukijalistasta ja vaalirahoituksesta voi tehdä päätelmiä siitä millaista Suomea ehdokas edustaa. Mielestäni näissä Väyrynen ja Haavisto ovat selkeästi molemmat pienten kansalaisten suuren kansanliikkeen ehdokkaita.
Mikä parasta, Pekka Haavisto on kokemukseni mukaan vähemmän stereotyyppinen vihreä. Töissään monenlaisia maailmankatsomuksia kohdanneena hänen maailmankuvansa on oikeasti avara, myös konservatiivisempia ihmisiä kohtaan. Hänessä on samaa aitoutta kuin Väyrysessä. Suurimpana vahvuutena pidän sitä, että Haavisto on nöyrä, keskusteleva ja kuunteleva ihminen. Se on hyvä lähtökohta vuorovaikutukselle. Presidenttinä Haavisto sitä paitsi luopuu vihreiden jäsenyydestä (ties vaikka saataisiin kuudessa vuodessa herra kepulaistumaan).
Ja se homoseksuaalisuus sitten? Maailmassa on muitakin homoseksuaaleja ulkopoliittisia toimijoita, esimerkiksi Islannin pääministeri. Todellisuudessa seksuaalinen suuntautuminen ei ole mikään ongelma ulkopolitiikassa: kaikkien maiden johtajat ovat omanlaisiaan persoonia. On myös hyvä muistaa, että presidenttiä äänestettäessä ei päätetä kirkon homokannasta (joka muuten myös Haaviston mielestä on kirkon oma asia). Ja sivari? On se ainakin enemmän kuin Tarja Halosen inttikokemus. Sitä paitsi sotilasasioissa presidentillä on loistavat asiantuntijat Suomen armeijasta. (MUOKKAUS: Haavisto on itse asiassa saanut vuonna 2008 puolustusvoimain komentaja Kaskealalta sotilasansiomitallin)
Presidenttiä äänestettäessä päätetään, kuka johtaa Suomen ulkopolitiikkaa seuraavat kuusi vuotta. Mielestäni Haaviston ulkopoliittiset näkemykset inhimillisiä ja niissä on monia yhteisiä perusperiaatteita ihmiskeskeis-maltillisen keskustalaisen ulkopolitiikan kanssa. Uskon, että Haavistosta tulee hyvä presidentti.
Vetoan nyt siis jokaiseen alkiolaiseen ihmiseen, antakaa Haavistolle mahdollisuus. Tässä lopuksi vielä linkki videoon, jonka suosittelen katsomaan.
26.11.2011
Puheenvuoro Keskustan puoluevaltuustossa Oulussa
Hyvät keskustalaiset,
Keskustanuoret ja opiskelijat ovat pohtineet puheenvuoroissaan isänmaallisuutta. Aihe on itselleni sikäli erityisen ajankohtainen, että olen muuttanut syksyllä Uppsalaan opiskelemaan.
Olen huomannut, että pieni patriootti minussa on herännyt. Olemme leiponeet ruotsalaisten kämppisteni kanssa karjalanpiirakoita, olen käännyttänyt heidät ruisleivän ja sisujen ystäviksi ja tutustuttanut suomalaiseen kulttuuriin ja taiteeseen. Facebookiin huomaan postaavani suomea ylistäviä videoita. Maksuton koulutus, opintotuki, tasa-arvo, toimiva demokratia ovat asioita, joista kerron ylpeänä kauempaa tuleville vaihto-opiskelijoille. Ja saunan arvon huomaa kun sinne pääsee pari kertaa neljän kuukauden aikana.
Yksi iso ero suomen ja ruotsin puheenaiheissa on ollut että Suomessa euro ja eurooppapolitiikka on hallinnut uutisia erittäin usein, Ruotsissa taas erittäin harvoin. Keskustalla haasteena on ollut yhdistää monien kannattajien (ja erityisesti entisten kannattajien) toivoma linjamuutos tai sen selkeyttäminen uskottavuuteen ja luotettavuuteen. ”Olisiko Keskusta muka voinut käytännössä toimia jotenkin toisin europolitiikassa, jos olisi ollut hallituksessa”, kysyvät monet. Oman lisänsä tähän tuo Rehnin rooli. Pidän erittäin tärkeänä, että Keskusta toimii Eurooppapolitiikassa yhtä vastuullisesti kuin muussakin politiikassaan. Pelkkä tukipakettien vastustaminen ei riitä vaan meillä on oltava esittää uskottava ja älyllisen tarkastelun kestävä vaihtoehto.
Keskustalaiset ovat kautta historian olleet rakentamassa sitä tasa-arvoista Suomea, jota minäkin voin nyt ylpeänä Uppsalassa esitellä. Näistä juurista on hyvä ponnistaa. Keskustalainen isänmaallisuus ei ole tyhjää sanahelinää vaan käytännön politiikkaa koko Suomen hyväksi.
Keskustanuoret ja opiskelijat ovat pohtineet puheenvuoroissaan isänmaallisuutta. Aihe on itselleni sikäli erityisen ajankohtainen, että olen muuttanut syksyllä Uppsalaan opiskelemaan.
Olen huomannut, että pieni patriootti minussa on herännyt. Olemme leiponeet ruotsalaisten kämppisteni kanssa karjalanpiirakoita, olen käännyttänyt heidät ruisleivän ja sisujen ystäviksi ja tutustuttanut suomalaiseen kulttuuriin ja taiteeseen. Facebookiin huomaan postaavani suomea ylistäviä videoita. Maksuton koulutus, opintotuki, tasa-arvo, toimiva demokratia ovat asioita, joista kerron ylpeänä kauempaa tuleville vaihto-opiskelijoille. Ja saunan arvon huomaa kun sinne pääsee pari kertaa neljän kuukauden aikana.
Yksi iso ero suomen ja ruotsin puheenaiheissa on ollut että Suomessa euro ja eurooppapolitiikka on hallinnut uutisia erittäin usein, Ruotsissa taas erittäin harvoin. Keskustalla haasteena on ollut yhdistää monien kannattajien (ja erityisesti entisten kannattajien) toivoma linjamuutos tai sen selkeyttäminen uskottavuuteen ja luotettavuuteen. ”Olisiko Keskusta muka voinut käytännössä toimia jotenkin toisin europolitiikassa, jos olisi ollut hallituksessa”, kysyvät monet. Oman lisänsä tähän tuo Rehnin rooli. Pidän erittäin tärkeänä, että Keskusta toimii Eurooppapolitiikassa yhtä vastuullisesti kuin muussakin politiikassaan. Pelkkä tukipakettien vastustaminen ei riitä vaan meillä on oltava esittää uskottava ja älyllisen tarkastelun kestävä vaihtoehto.
Keskustalaiset ovat kautta historian olleet rakentamassa sitä tasa-arvoista Suomea, jota minäkin voin nyt ylpeänä Uppsalassa esitellä. Näistä juurista on hyvä ponnistaa. Keskustalainen isänmaallisuus ei ole tyhjää sanahelinää vaan käytännön politiikkaa koko Suomen hyväksi.
16.10.2011
Uskalla, keskustatyttö!
(Julkaistu Suomenmaan mielipidepalstalla)
Keskustanuorten liittokokous lähestyy. Se pidetään Tahkolla parin viikon kuluttua. Kokouksessa valitaan muun muassa uusi puheenjohtajisto (puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa) sekä liittohallitukseen jäsenet erovuorossa olevien tilalle. Ehdolle onkin jo asettumassa hyvä joukko kandidaatteja.
Henkilövaalien esityksiä seuratessa olen pannut merkille, että tyttöjä (tai naisia) ei vielä juuri ole ehdolla. Tämä tuntuu kummalliselta. Olen tavannut Keskustanuorten tapahtumissa huikean määrän upeita aatesiskoja, joilla olisi paljon annettavaa liittotason toiminnalle. Haluankin nyt rohkaista kaikkia, joiden mielessä on pienikin kipinä halua vaikuttaa ja oppia uutta, rohkaistumaan ja asettumaan ehdolle. Vielä ei ole liian myöhäistä, riittää, että joku esittää tehtävään liittokokouksessa.
Kun tulin ensimmäistä kertaa valituksi liittohallitukseen, olimme Annika Saarikon ja varapuheenjohtaja Hanna Torvastin kanssa ainoat naiset varsinaisina jäseninä hallituksessa. Seuraavana vuonna hallitus täydentyi pelkillä miehillä. Viime vuosina kehitys on ollut parempaan suuntaan, toivottavasti se jatkuu ja myös tänä syksynä naispuoliset keskustanuoret uskaltautuvat ehdolle tehtäviin.
Joku vaikuttamisesta kiinnostunut ehkä miettii, että ”ei minulla ole riittävästi tietoa”, ”en ole tarpeeksi hyvä väittelemään” tai esiintyminen liittokokouksessa jännittää. Vastaukseni on, että kukaan ei ole seppä syntyessään. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.
Olen itse ollut Keskustanuorten liittohallituksessa neljä vuotta. Aika on kulunut nopeasti politiikasta oppiessa ja siihen vaikuttaessa. Tänä syksynä en enää asetu ehdolle. Olen muuttanut Ruotsiin opiskelemaan politiikkaa ja nyt on aika tutustua alaan akateemisesta näkökulmasta. Haluankin tässä samalla kiittää kaikkia Keskustanuoria tuesta ja kannustuksesta kuluneina vuosina sekä ajatuksia laajentavista keskusteluista. Pitäkäähän jatkossakin liittohallituksessa edistyksen lippu korkealla!
Eeva Kärkkäinen
Kerttu-verkoston varapuheenjohtaja
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Keskustanuorten liittokokous lähestyy. Se pidetään Tahkolla parin viikon kuluttua. Kokouksessa valitaan muun muassa uusi puheenjohtajisto (puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa) sekä liittohallitukseen jäsenet erovuorossa olevien tilalle. Ehdolle onkin jo asettumassa hyvä joukko kandidaatteja.
Henkilövaalien esityksiä seuratessa olen pannut merkille, että tyttöjä (tai naisia) ei vielä juuri ole ehdolla. Tämä tuntuu kummalliselta. Olen tavannut Keskustanuorten tapahtumissa huikean määrän upeita aatesiskoja, joilla olisi paljon annettavaa liittotason toiminnalle. Haluankin nyt rohkaista kaikkia, joiden mielessä on pienikin kipinä halua vaikuttaa ja oppia uutta, rohkaistumaan ja asettumaan ehdolle. Vielä ei ole liian myöhäistä, riittää, että joku esittää tehtävään liittokokouksessa.
Kun tulin ensimmäistä kertaa valituksi liittohallitukseen, olimme Annika Saarikon ja varapuheenjohtaja Hanna Torvastin kanssa ainoat naiset varsinaisina jäseninä hallituksessa. Seuraavana vuonna hallitus täydentyi pelkillä miehillä. Viime vuosina kehitys on ollut parempaan suuntaan, toivottavasti se jatkuu ja myös tänä syksynä naispuoliset keskustanuoret uskaltautuvat ehdolle tehtäviin.
Joku vaikuttamisesta kiinnostunut ehkä miettii, että ”ei minulla ole riittävästi tietoa”, ”en ole tarpeeksi hyvä väittelemään” tai esiintyminen liittokokouksessa jännittää. Vastaukseni on, että kukaan ei ole seppä syntyessään. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.
Olen itse ollut Keskustanuorten liittohallituksessa neljä vuotta. Aika on kulunut nopeasti politiikasta oppiessa ja siihen vaikuttaessa. Tänä syksynä en enää asetu ehdolle. Olen muuttanut Ruotsiin opiskelemaan politiikkaa ja nyt on aika tutustua alaan akateemisesta näkökulmasta. Haluankin tässä samalla kiittää kaikkia Keskustanuoria tuesta ja kannustuksesta kuluneina vuosina sekä ajatuksia laajentavista keskusteluista. Pitäkäähän jatkossakin liittohallituksessa edistyksen lippu korkealla!
Eeva Kärkkäinen
Kerttu-verkoston varapuheenjohtaja
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
18.7.2011
Rasismia
Perussuomalaisen kansanedustaja Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo julkaisi Facebook-profiilissaan rasistisen vitsin kansanedustaja Jani Toivolasta. Eerolan pyynnöstä Pyysalo poisti myöhemmin vitsin.
Moni perussuomalainen ratsasti vaaleissa eduskuntaan ”maahanmuuttokriittisyydellä” ja kansallismielisyydellä. Jo vaalien alla huomasin kuitenkin, että näiden teemojen tavallisesti kiihkottoman analyyttistä pintaa rapsuttamalla paljastuu usein syviä ennakkoluuloja, jopa rasismia. Tässä kohtaa kannattaa huomata, että Jani Toivola ei ole maahanmuuttaja. Hänen äitinsä, joka on suomalainen lähihoitaja, on kasvattanut poikansa Helsingin Puistolassa.
Moni aiemmin keskustaa äänestänyt äänesti vaaleissa perussuomalaisia. Ymmärrän yhtäläisyydet puolueiden historiassa ja joissain poliittisissa arvoissakin. Aatteellisesti muukalaisvihamielisyys on kuitenkin erittäin kaukana keskustasta.
Osa kavereistani on liittynyt facebookissa ryhmään, jossa tavoitellaan demarivallan jälkeen sinivihreää presidenttiä. Maan päämiehen pitäisi kuulema tulla keskustasta, kokoomuksesta tai perussuomalaisista. Itse aion odottaa presidenttiehdokasveihtoehdot ennen kuin otan tosissani kantaa asiaan, mutta täytyy kyllä tässä vaiheessa sanoa, että perussuomalaisista arvoista ponnistavaa maan päämiestä en meille toivo.
Moni perussuomalainen ratsasti vaaleissa eduskuntaan ”maahanmuuttokriittisyydellä” ja kansallismielisyydellä. Jo vaalien alla huomasin kuitenkin, että näiden teemojen tavallisesti kiihkottoman analyyttistä pintaa rapsuttamalla paljastuu usein syviä ennakkoluuloja, jopa rasismia. Tässä kohtaa kannattaa huomata, että Jani Toivola ei ole maahanmuuttaja. Hänen äitinsä, joka on suomalainen lähihoitaja, on kasvattanut poikansa Helsingin Puistolassa.
Moni aiemmin keskustaa äänestänyt äänesti vaaleissa perussuomalaisia. Ymmärrän yhtäläisyydet puolueiden historiassa ja joissain poliittisissa arvoissakin. Aatteellisesti muukalaisvihamielisyys on kuitenkin erittäin kaukana keskustasta.
Osa kavereistani on liittynyt facebookissa ryhmään, jossa tavoitellaan demarivallan jälkeen sinivihreää presidenttiä. Maan päämiehen pitäisi kuulema tulla keskustasta, kokoomuksesta tai perussuomalaisista. Itse aion odottaa presidenttiehdokasveihtoehdot ennen kuin otan tosissani kantaa asiaan, mutta täytyy kyllä tässä vaiheessa sanoa, että perussuomalaisista arvoista ponnistavaa maan päämiestä en meille toivo.
16.6.2011
Keskustalaista ympäristöpolitiikkaa
Olipa kerran lapsiperhe, joka lähti retkelle metsään. Vanhemmilla ja lapsilla oli jokaisella mukana eväsreppu, johon on varattu retken ajalle riittävästi eväitä. Perhe pysähtyi tauolle syömään ja kertoilemaan matkan aikana nähdyistä asioista, tuoksuvista kieloista ja pehmeästä karhunsammalesta. Kaikki vaikutti olevan hyvin.
Vanhemmat olivat kuitenkin varsinaisia herkkusuita. Eväät olivat niin hyviä, että he hotkaisivat omansa loppuun jo ensimmäisen pysähdyksen aikana. Matkan jatkuessa vanhemmilla teki vielä mieli jotain pientä hyvää ja niinpä he nappasivat lastensa huomaamatta suklaapatukat näiden reppujen sivutaskuista.
Koska vanhemmat söivät omat eväänsä jo ensimmäisen pysähdyksen aikana, he näkivät oikeudekseen pitkin matkaa rokottaa lasten eväistä. ”Jos eväät loppuu niin eiköhän ne lapset keksi jotain syötävää itselleen, ja mihinkä sitä noin pieni kauheasti ruokaa tarvitsisikaan”, he ajattelivat. Vanhempien suihin katosivat niin lasten eväiksi varatut omenat kuin pähkinätkin. Yhtälön lopputulos oli se, että lasten eväät eivät riittäneet koko matkan ajaksi, ja vanhempien vatsat olivat ylensyönnistä turvoksissa.
Tarina on surullinen. Nautintoa tavoitellessaan vanhemmat näyttävät unohtavan kokonaan vastuun lapsistaan. Eikö tarinan vanhemmilla ole lainkaan moraalia? Empatiasta ja huolehtivaisuudesta puhumattakaan. Onneksi tällaista ei tapahdu todellisuudessa. Eihän? Vai onko tarinassa kuitenkin jotain tuttua? Mielestäni tarinan tilanne muistuttaa aika tavalla suhdettamme ympäristönsuojeluun.
Yhdysvaltalainen Global Footprint Network julkaisee vuosittain laskelman ekologisesta jalanjäljestämme. Laskelmalla arvioidaan kattavasti ihmiskunnan kokonaiskulutuksen ja maapallon ekosysteemien tuottokyvyn suhdetta. Laskelman pohjalta joka vuosi julkaistaan tieto maailman ”ylikulutuspäivästä”. Tuona päivänä ihmisten tarpeet ylittävät maapallon kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä jätteitä ja ihmisen tuottamia päästöjä. Ylikulutuspäivän jälkeisen ajan vuodesta syömme eväitä muualta kuin omasta repustaan. Viime vuonna ylikulutuspäivä oli 21.8. Tarvittaisiin siis puolitoista vuotta tuottamaan se määrä luonnonvaroja, joita ihmiskunta kuluttaa vuosittain.
Keskustalainen ympäristöajattelu tiivistetään usein talonpoikaiseen ajatukseen siitä, että tila on jätettävä lapsille vähintään siinä kunnossa kuin on sen itse saanut, ja mikäpä olisikaan parempi tapa kuvata asiaa. Juuri tästä on kyse. Keskusta ei kuitenkaan viime vuosina ole juuri pitänyt ääntä ympäristön hyvinvoinnista, talouskasvusta sitäkin enemmän.
Vaalitappion jälkeen puolueessa on herännyt aatteellinen keskustelu aivan syystä. On elintärkeää pohtia sitä, mistä keskustalaisuudessa on kyse ja miksi olemme olemassa. Minulle keskustalaisuus on tulevaisuuteen katsomista ja ihmisen henkisen kehitystarpeen asettamista politiikanteon keskiöön. Irrottamaton osa aatettamme on kysymys tulevien sukupolvien oikeudesta hyvinvointiin. Pelkät puheet eivät kuitenkaan riitä, tarvitaan myös tekoja. Tarvitaan konkreettisia esityksiä keskustalaisista tavoista ratkaista akuutit ympäristöongelmat.
Santeri Alkio arvosteli sata vuotta sitten sosialismin ja porvarillisuuden materialismia. Kuinka moni keskustalainen on vastustanut kuluttamista ja rahan perässä juoksemista viime vuosina? Muutama käsi taitaa nousta, mutta pääosin myös me olemme hiljaa hotkineet lastemme eväitä.
Oppositiosta on povattu keskustalle mahdollisuutta löytää taas itsensä. Toivon, että niin käy myös ympäristöpolitiikassa. Ei jätetä maapallosta huolehtimista muille puolueille.
Julkaistu Suomenmaassa 15.6.2011
Vanhemmat olivat kuitenkin varsinaisia herkkusuita. Eväät olivat niin hyviä, että he hotkaisivat omansa loppuun jo ensimmäisen pysähdyksen aikana. Matkan jatkuessa vanhemmilla teki vielä mieli jotain pientä hyvää ja niinpä he nappasivat lastensa huomaamatta suklaapatukat näiden reppujen sivutaskuista.
Koska vanhemmat söivät omat eväänsä jo ensimmäisen pysähdyksen aikana, he näkivät oikeudekseen pitkin matkaa rokottaa lasten eväistä. ”Jos eväät loppuu niin eiköhän ne lapset keksi jotain syötävää itselleen, ja mihinkä sitä noin pieni kauheasti ruokaa tarvitsisikaan”, he ajattelivat. Vanhempien suihin katosivat niin lasten eväiksi varatut omenat kuin pähkinätkin. Yhtälön lopputulos oli se, että lasten eväät eivät riittäneet koko matkan ajaksi, ja vanhempien vatsat olivat ylensyönnistä turvoksissa.
Tarina on surullinen. Nautintoa tavoitellessaan vanhemmat näyttävät unohtavan kokonaan vastuun lapsistaan. Eikö tarinan vanhemmilla ole lainkaan moraalia? Empatiasta ja huolehtivaisuudesta puhumattakaan. Onneksi tällaista ei tapahdu todellisuudessa. Eihän? Vai onko tarinassa kuitenkin jotain tuttua? Mielestäni tarinan tilanne muistuttaa aika tavalla suhdettamme ympäristönsuojeluun.
Yhdysvaltalainen Global Footprint Network julkaisee vuosittain laskelman ekologisesta jalanjäljestämme. Laskelmalla arvioidaan kattavasti ihmiskunnan kokonaiskulutuksen ja maapallon ekosysteemien tuottokyvyn suhdetta. Laskelman pohjalta joka vuosi julkaistaan tieto maailman ”ylikulutuspäivästä”. Tuona päivänä ihmisten tarpeet ylittävät maapallon kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä jätteitä ja ihmisen tuottamia päästöjä. Ylikulutuspäivän jälkeisen ajan vuodesta syömme eväitä muualta kuin omasta repustaan. Viime vuonna ylikulutuspäivä oli 21.8. Tarvittaisiin siis puolitoista vuotta tuottamaan se määrä luonnonvaroja, joita ihmiskunta kuluttaa vuosittain.
Keskustalainen ympäristöajattelu tiivistetään usein talonpoikaiseen ajatukseen siitä, että tila on jätettävä lapsille vähintään siinä kunnossa kuin on sen itse saanut, ja mikäpä olisikaan parempi tapa kuvata asiaa. Juuri tästä on kyse. Keskusta ei kuitenkaan viime vuosina ole juuri pitänyt ääntä ympäristön hyvinvoinnista, talouskasvusta sitäkin enemmän.
Vaalitappion jälkeen puolueessa on herännyt aatteellinen keskustelu aivan syystä. On elintärkeää pohtia sitä, mistä keskustalaisuudessa on kyse ja miksi olemme olemassa. Minulle keskustalaisuus on tulevaisuuteen katsomista ja ihmisen henkisen kehitystarpeen asettamista politiikanteon keskiöön. Irrottamaton osa aatettamme on kysymys tulevien sukupolvien oikeudesta hyvinvointiin. Pelkät puheet eivät kuitenkaan riitä, tarvitaan myös tekoja. Tarvitaan konkreettisia esityksiä keskustalaisista tavoista ratkaista akuutit ympäristöongelmat.
Santeri Alkio arvosteli sata vuotta sitten sosialismin ja porvarillisuuden materialismia. Kuinka moni keskustalainen on vastustanut kuluttamista ja rahan perässä juoksemista viime vuosina? Muutama käsi taitaa nousta, mutta pääosin myös me olemme hiljaa hotkineet lastemme eväitä.
Oppositiosta on povattu keskustalle mahdollisuutta löytää taas itsensä. Toivon, että niin käy myös ympäristöpolitiikassa. Ei jätetä maapallosta huolehtimista muille puolueille.
Julkaistu Suomenmaassa 15.6.2011
2.6.2011
Hallitukseen sittenkin?
Hallitusneuvottelut katkesivat, SDP ja Vasemmisto marssivat ulos, Katainen heitti Urpilaisen ja Arhimäen ulos, Kokoomus pyytää Keskustaa hallitukseen jne. Aikamoinen uutisilta eilen ja kyseisen aiheen pohtiminen ei varmaan lopu ihan heti.
Syy hallitusneuvottelujen katkeamiseen oli ilmeisesti veropolitiikka, SDP ja Vasemmisto eivät voineet hyväksyä ALV:n nostoa, vaikka se oltaisiin tietojen mukaan kompensoitu pienituloisille verovähennyksillä. Sinänsä ymmärrettävää, mutta hallituksessa toimiminen vaatii kompromisseja. Onko yksi syy tapahtumiin se, että SDP pelkää oppositiossa kannatustaan kasvattelevia perussuomalaisia?
Nyt ollaan siis taas alkupisteessä. Aika turhauttavaa. Keskusta lupasi vaaleissa vastuunkantoa ja Suomalaisen yhteiskunnan rakentamista sopimalla, ei repimällä. Vaalitulos oli kuitenkin historiallisen huono ja puolue joutui toteamaan, että sen paikka on oppositiossa. Olisiko puolueen kuitenkin nyt isänmaan edun nimissä, hallituksen aikaansaamiseksi, nieltävä tappionsa ja lähdettävä neuvottelemaan koko Suomea rakentavan hallitusohjelman laatimiseksi? Vaaleissa tappion kärsinyttä sinivihreän hallituspohjan huvennutta paikkamäärää olisivat korjaamassa Kristilliset. Siinä kysymys, jota keskustan johto joutuu tänään punnitseman.
Vaaleissa voitti muutos. Nykyisen hallituspohjan jatkaminen ei eittämättä ole vaalituloksen mukaista. Toisaalta, jos populistisilla lupauksilla vaaleissa ratsastaneet puolueet eivät ole valmiita kantamaan vastuuta lupauksistaan, jonkun tuo vastuu on kannettava. Ei olisi ensimmäinen kerta historiassa, kun vastuunkantajan paikan ottaisi Suomen Keskusta.
Toinen vaihtoehto on, että kokoomus heittää takin kehään ja antaa SDP:n johtaa hallitusneuvotteluja SDP:n, Perussuomalaisten ja Vasemmiston yhteisen hallituksen aikaansaamiseksi. Vaikeita päätöksiä.
Syy hallitusneuvottelujen katkeamiseen oli ilmeisesti veropolitiikka, SDP ja Vasemmisto eivät voineet hyväksyä ALV:n nostoa, vaikka se oltaisiin tietojen mukaan kompensoitu pienituloisille verovähennyksillä. Sinänsä ymmärrettävää, mutta hallituksessa toimiminen vaatii kompromisseja. Onko yksi syy tapahtumiin se, että SDP pelkää oppositiossa kannatustaan kasvattelevia perussuomalaisia?
Nyt ollaan siis taas alkupisteessä. Aika turhauttavaa. Keskusta lupasi vaaleissa vastuunkantoa ja Suomalaisen yhteiskunnan rakentamista sopimalla, ei repimällä. Vaalitulos oli kuitenkin historiallisen huono ja puolue joutui toteamaan, että sen paikka on oppositiossa. Olisiko puolueen kuitenkin nyt isänmaan edun nimissä, hallituksen aikaansaamiseksi, nieltävä tappionsa ja lähdettävä neuvottelemaan koko Suomea rakentavan hallitusohjelman laatimiseksi? Vaaleissa tappion kärsinyttä sinivihreän hallituspohjan huvennutta paikkamäärää olisivat korjaamassa Kristilliset. Siinä kysymys, jota keskustan johto joutuu tänään punnitseman.
Vaaleissa voitti muutos. Nykyisen hallituspohjan jatkaminen ei eittämättä ole vaalituloksen mukaista. Toisaalta, jos populistisilla lupauksilla vaaleissa ratsastaneet puolueet eivät ole valmiita kantamaan vastuuta lupauksistaan, jonkun tuo vastuu on kannettava. Ei olisi ensimmäinen kerta historiassa, kun vastuunkantajan paikan ottaisi Suomen Keskusta.
Toinen vaihtoehto on, että kokoomus heittää takin kehään ja antaa SDP:n johtaa hallitusneuvotteluja SDP:n, Perussuomalaisten ja Vasemmiston yhteisen hallituksen aikaansaamiseksi. Vaikeita päätöksiä.
18.5.2011
Lama, sateenkaarihallitus ja leijonien MM-kulta.
Noniin. Hallitusneuvottelut ollaan vihdoin ja viimein saamassa käyntiin, luvassa lienee kokoomuksen, demareiden, vihreiden, vasemmistoliiton, RKP:n ja kristillisten sateenkaarihallitus.
Edelliset sateenkaarihallitukset olivat demarijohtoisia, tällä kertaa kokoomukselle on tulossa pääministerin salkku. Uutena puolueen kokoonpanossa on Lipposen sateenkaarihallituksista puuttunut Kristilliset. Yhdistäviä tekijöitä kuitenkin riittää, myös Lipposen I hallitusta edelsi lama ja aiemmin vallassa oli ollut Keskustan ja Kokoomuksen yhteinen hallitus. Ja myös tuona keväänä 1995 leijonat tulivat kotiin maailmanmestareina.
Mutta tämä vaalien suurin voittaja, perussuomalaiset. Puolue, jonka niin moni olisi halunnut nähdä hallitusvastuussa. Se ei halunnut lähteä vallan kamareihin syömään sanojaan, vaan jättäytyi vapaaehtoisesti oppositioon. Sen sijaan hallituksen muodostavat puolueet, jotka kaikki menettivät paikkoja vaaleissa. Suurimman tappion kärsinyt Keskusta sentään ymmärsi paikkansa ja pysyi oppositiossa.
Heti hallitusneuvottelijoiden selvittyä on tietysti alkanut pahaa-aavistelevien kuoron hiljaisten bassojen mumina. Eikä syyttä, viime laman jälkeen sateenkaarihallituksen jälki ei tosiaan ollut hyvää. Leikkaukset olivat kovia ja kohdistuivat kipeästi heikossa asemassa oleviin ihmisiin ja perheisiin. Kurjia aavisteluja voisi siis lietsoa myös tämän hallituksen politiikasta. Ja entä se toimintakyky ja päätöksenteko? Siirtyykö keskustelu nyt eduskunnasta hallituksen sisäisiksi kahinoiksi, joista kansa ei kuule? Tehdäänkö päätökset jatkossa etujärjestöissä, SDP:n ammattiliitto SAK:Ssa ja Kokoomuksen työnantajaliitto EK:ssa? Voiko tuolla porukalla ylipäänsä saada mitään aikaan, on äärivasemmistoa ja äärioikeistoa, kiihkoliberaaleja ja superkonservatiiveja.
En halua tyrmätä uutta hallitusta ennen kuin se on edes muodostunut saati esittänyt hallitusohjelmaansa. Kaikkien hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden ohjelmista löytyy hyviä asioita. Vihreät ja Vasemmisto ovat hyvillä linjoilla perusturvasta ja ympäristöasioista, demaritkin ovat toivottavasti Lipposen ajoista menneet heikommista huolehtivampaan suuntaan. Kristillisille köyhien, vanhusten ja lapsiperheiden asiat ovat olleet tärkeitä jo pitkään. Myös Kokoomus on puhunut valoisasti huolehtimisesta ja kannustamisesta, jopa yhteisöllisyydestä. Paljon hyviä aineksia siis, toivottavasti ne saavat tilaa myös käytännössä.
Edelliset sateenkaarihallitukset olivat demarijohtoisia, tällä kertaa kokoomukselle on tulossa pääministerin salkku. Uutena puolueen kokoonpanossa on Lipposen sateenkaarihallituksista puuttunut Kristilliset. Yhdistäviä tekijöitä kuitenkin riittää, myös Lipposen I hallitusta edelsi lama ja aiemmin vallassa oli ollut Keskustan ja Kokoomuksen yhteinen hallitus. Ja myös tuona keväänä 1995 leijonat tulivat kotiin maailmanmestareina.
Mutta tämä vaalien suurin voittaja, perussuomalaiset. Puolue, jonka niin moni olisi halunnut nähdä hallitusvastuussa. Se ei halunnut lähteä vallan kamareihin syömään sanojaan, vaan jättäytyi vapaaehtoisesti oppositioon. Sen sijaan hallituksen muodostavat puolueet, jotka kaikki menettivät paikkoja vaaleissa. Suurimman tappion kärsinyt Keskusta sentään ymmärsi paikkansa ja pysyi oppositiossa.
Heti hallitusneuvottelijoiden selvittyä on tietysti alkanut pahaa-aavistelevien kuoron hiljaisten bassojen mumina. Eikä syyttä, viime laman jälkeen sateenkaarihallituksen jälki ei tosiaan ollut hyvää. Leikkaukset olivat kovia ja kohdistuivat kipeästi heikossa asemassa oleviin ihmisiin ja perheisiin. Kurjia aavisteluja voisi siis lietsoa myös tämän hallituksen politiikasta. Ja entä se toimintakyky ja päätöksenteko? Siirtyykö keskustelu nyt eduskunnasta hallituksen sisäisiksi kahinoiksi, joista kansa ei kuule? Tehdäänkö päätökset jatkossa etujärjestöissä, SDP:n ammattiliitto SAK:Ssa ja Kokoomuksen työnantajaliitto EK:ssa? Voiko tuolla porukalla ylipäänsä saada mitään aikaan, on äärivasemmistoa ja äärioikeistoa, kiihkoliberaaleja ja superkonservatiiveja.
En halua tyrmätä uutta hallitusta ennen kuin se on edes muodostunut saati esittänyt hallitusohjelmaansa. Kaikkien hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden ohjelmista löytyy hyviä asioita. Vihreät ja Vasemmisto ovat hyvillä linjoilla perusturvasta ja ympäristöasioista, demaritkin ovat toivottavasti Lipposen ajoista menneet heikommista huolehtivampaan suuntaan. Kristillisille köyhien, vanhusten ja lapsiperheiden asiat ovat olleet tärkeitä jo pitkään. Myös Kokoomus on puhunut valoisasti huolehtimisesta ja kannustamisesta, jopa yhteisöllisyydestä. Paljon hyviä aineksia siis, toivottavasti ne saavat tilaa myös käytännössä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
