Näkemystä politiikasta

Miksi Väyrysen kannattajan kannattaa äänestää Pekka Haavistoa?

2012-01-23T00:46:00.007+02:00

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on ohi. Olin Paavo Väyrysen takana, kuten toiminnastani Facebookissa, Twitterissä, Google+:ssa ja privaatisti on varmaan voinut päätellä. Kannatin Paavo Väyrystä, koska hänen kokemuksensa ulkopolitiikan hoidosta oli mielestäni ylivoimainen. Halusin koko Suomen presidenttiä, joka puolustaa alkiolaisia arvoja, ihmisyyttä ja vastuuta ympäristöstä, ajaa ihmiskuntapolitiikkaa ja kestävästä kehitystä. Kannatin Paavo Väyrystä, koska hän vastustaa keskittävää politiikkaa ja pääoman ylivaltaa ihmisistä. Uskoin, että hän olisi toisella kierroksella tarjonnut kaikkein selkeimmän vastuksen Niinistön oikeistolaisille näkemyksille. Kiitos Väyryselle, että hän oli ehdolla ja kaikille hänen puolestaan kampanjaa tehneille loistavasta yhteistyöstä!

Vaalien ensimmäisellä kierroksella kuitenkin kävi kuten kävi. Vaikka Väyrynen kiri hurjasti alun kannatusluvuista, se ei riittänyt. Kansa on puhunut, pulinat pois. Näin yön yli nukuttua on kuitenkin aika muistaa, että vaalit eivät kuitenkaan ole ohi. Jokaisen Suomen ja maailman tulevaisuudesta kiinnostuneen kansalaisen on aika suunnata katseensa vaalien toiselle kierrokselle. Lähes puolet äänestäneistä suomalaisista etsii nyt uutta ehdokasta. Vaihtoehtoina ovat vihreiden Pekka Haavisto ja Kokoomuksen Sauli Niinistö. Kuten Vanhanen YLE:n vaalilähetyksessä totesi, molemmilla ehdokkailla on olemassa pohjaa kansainvälisestä toimimisesta (Niinistöllä pankkimaailmasta, Haavistolla mm. rauhantunnustelijan tehtävien kautta) ja ministerikokemusta.

Itse teen valintani tälläkin kierroksella siitä lähtökohdasta, kumpi ehdokkaista on parempi johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa eli esimerkiksi edustamaan Suomea YK:ssa. Ensimmäisellä kierroksella tein mielessäni rankingia ja laitoin kandidaatteja mieluisuusjärjestykseen. Väyrysen jälkeen listassani tuli Haavisto. Tämä siksi, että uskon, että hän ajaisi Suomelle rauhaa rakentavaa ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevista välittävää ulkopolitiikkaa. Tämä linja yhdistää mielestäni Väyrystä ja Haavistoa. Sovittelevalla ja maltillisella tyylillään Haavisto kykenee myös yhdistämään suomalaisia.

Tiedän, että monilla Väyrysen kannattajilla on ennakkoluuloja vihreää, siviilipalveluksen käynyttä homoseksuaalia kohtaan. Eikä ihme. Myös minua nyppii moni asia stereotyyppisissä vihreissä: kaupunkikeskeisyys, maatalousvastaisuus ja kapea-alainen maailmankuva (muutamia ensimmäisenä mieleen tulevia mainitakseni). Kaikesta huolimatta vihreät ovat kuitenkin materialismin vastaisessa ajattelussaan aatteellisesti lähempänä Keskustaa kuin Kokoomus. Myös tukijalistasta ja vaalirahoituksesta voi tehdä päätelmiä siitä millaista Suomea ehdokas edustaa. Mielestäni näissä Väyrynen ja Haavisto ovat selkeästi molemmat pienten kansalaisten suuren kansanliikkeen ehdokkaita.

Mikä parasta, Pekka Haavisto on kokemukseni mukaan vähemmän stereotyyppinen vihreä. Töissään monenlaisia maailmankatsomuksia kohdanneena hänen maailmankuvansa on oikeasti avara, myös konservatiivisempia ihmisiä kohtaan. Hänessä on samaa aitoutta kuin Väyrysessä. Suurimpana vahvuutena pidän sitä, että Haavisto on nöyrä, keskusteleva ja kuunteleva ihminen. Se on hyvä lähtökohta vuorovaikutukselle. Presidenttinä Haavisto sitä paitsi luopuu vihreiden jäsenyydestä (ties vaikka saataisiin kuudessa vuodessa herra kepulaistumaan).

Ja se homoseksuaalisuus sitten? Maailmassa on muitakin homoseksuaaleja ulkopoliittisia toimijoita, esimerkiksi Islannin pääministeri. Todellisuudessa seksuaalinen suuntautuminen ei ole mikään ongelma ulkopolitiikassa: kaikkien maiden johtajat ovat omanlaisiaan persoonia. On myös hyvä muistaa, että presidenttiä äänestettäessä ei päätetä kirkon homokannasta (joka muuten myös Haaviston mielestä on kirkon oma asia). Ja sivari? On se ainakin enemmän kuin Tarja Halosen inttikokemus. Sitä paitsi sotilasasioissa presidentillä on loistavat asiantuntijat Suomen armeijasta. (MUOKKAUS: Haavisto on itse asiassa saanut vuonna 2008 puolustusvoimain komentaja Kaskealalta sotilasansiomitallin)

Presidenttiä äänestettäessä päätetään, kuka johtaa Suomen ulkopolitiikkaa seuraavat kuusi vuotta. Mielestäni Haaviston ulkopoliittiset näkemykset inhimillisiä ja niissä on monia yhteisiä perusperiaatteita ihmiskeskeis-maltillisen keskustalaisen ulkopolitiikan kanssa. Uskon, että Haavistosta tulee hyvä presidentti.

Vetoan nyt siis jokaiseen alkiolaiseen ihmiseen, antakaa Haavistolle mahdollisuus. Tässä lopuksi vielä linkki videoon, jonka suosittelen katsomaan.

Puheenvuoro Keskustan puoluevaltuustossa Oulussa

2011-11-26T15:12:00.002+02:00

Hyvät keskustalaiset,

Keskustanuoret ja opiskelijat ovat pohtineet puheenvuoroissaan isänmaallisuutta. Aihe on itselleni sikäli erityisen ajankohtainen, että olen muuttanut syksyllä Uppsalaan opiskelemaan.

Olen huomannut, että pieni patriootti minussa on herännyt. Olemme leiponeet ruotsalaisten kämppisteni kanssa karjalanpiirakoita, olen käännyttänyt heidät ruisleivän ja sisujen ystäviksi ja tutustuttanut suomalaiseen kulttuuriin ja taiteeseen. Facebookiin huomaan postaavani suomea ylistäviä videoita. Maksuton koulutus, opintotuki, tasa-arvo, toimiva demokratia ovat asioita, joista kerron ylpeänä kauempaa tuleville vaihto-opiskelijoille. Ja saunan arvon huomaa kun sinne pääsee pari kertaa neljän kuukauden aikana.

Yksi iso ero suomen ja ruotsin puheenaiheissa on ollut että Suomessa euro ja eurooppapolitiikka on hallinnut uutisia erittäin usein, Ruotsissa taas erittäin harvoin. Keskustalla haasteena on ollut yhdistää monien kannattajien (ja erityisesti entisten kannattajien) toivoma linjamuutos tai sen selkeyttäminen uskottavuuteen ja luotettavuuteen. ”Olisiko Keskusta muka voinut käytännössä toimia jotenkin toisin europolitiikassa, jos olisi ollut hallituksessa”, kysyvät monet. Oman lisänsä tähän tuo Rehnin rooli. Pidän erittäin tärkeänä, että Keskusta toimii Eurooppapolitiikassa yhtä vastuullisesti kuin muussakin politiikassaan. Pelkkä tukipakettien vastustaminen ei riitä vaan meillä on oltava esittää uskottava ja älyllisen tarkastelun kestävä vaihtoehto.

Keskustalaiset ovat kautta historian olleet rakentamassa sitä tasa-arvoista Suomea, jota minäkin voin nyt ylpeänä Uppsalassa esitellä. Näistä juurista on hyvä ponnistaa. Keskustalainen isänmaallisuus ei ole tyhjää sanahelinää vaan käytännön politiikkaa koko Suomen hyväksi.

Uskalla, keskustatyttö!

2011-10-16T20:10:00.001+03:00

(Julkaistu Suomenmaan mielipidepalstalla)

Keskustanuorten liittokokous lähestyy. Se pidetään Tahkolla parin viikon kuluttua. Kokouksessa valitaan muun muassa uusi puheenjohtajisto (puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa) sekä liittohallitukseen jäsenet erovuorossa olevien tilalle. Ehdolle onkin jo asettumassa hyvä joukko kandidaatteja.

Henkilövaalien esityksiä seuratessa olen pannut merkille, että tyttöjä (tai naisia) ei vielä juuri ole ehdolla. Tämä tuntuu kummalliselta. Olen tavannut Keskustanuorten tapahtumissa huikean määrän upeita aatesiskoja, joilla olisi paljon annettavaa liittotason toiminnalle. Haluankin nyt rohkaista kaikkia, joiden mielessä on pienikin kipinä halua vaikuttaa ja oppia uutta, rohkaistumaan ja asettumaan ehdolle. Vielä ei ole liian myöhäistä, riittää, että joku esittää tehtävään liittokokouksessa.

Kun tulin ensimmäistä kertaa valituksi liittohallitukseen, olimme Annika Saarikon ja varapuheenjohtaja Hanna Torvastin kanssa ainoat naiset varsinaisina jäseninä hallituksessa. Seuraavana vuonna hallitus täydentyi pelkillä miehillä. Viime vuosina kehitys on ollut parempaan suuntaan, toivottavasti se jatkuu ja myös tänä syksynä naispuoliset keskustanuoret uskaltautuvat ehdolle tehtäviin.

Joku vaikuttamisesta kiinnostunut ehkä miettii, että ”ei minulla ole riittävästi tietoa”, ”en ole tarpeeksi hyvä väittelemään” tai esiintyminen liittokokouksessa jännittää. Vastaukseni on, että kukaan ei ole seppä syntyessään. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

Olen itse ollut Keskustanuorten liittohallituksessa neljä vuotta. Aika on kulunut nopeasti politiikasta oppiessa ja siihen vaikuttaessa. Tänä syksynä en enää asetu ehdolle. Olen muuttanut Ruotsiin opiskelemaan politiikkaa ja nyt on aika tutustua alaan akateemisesta näkökulmasta. Haluankin tässä samalla kiittää kaikkia Keskustanuoria tuesta ja kannustuksesta kuluneina vuosina sekä ajatuksia laajentavista keskusteluista. Pitäkäähän jatkossakin liittohallituksessa edistyksen lippu korkealla!

Eeva Kärkkäinen
Kerttu-verkoston varapuheenjohtaja
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen

Rasismia

2011-07-18T10:43:00.004+03:00

Perussuomalaisen kansanedustaja Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo julkaisi Facebook-profiilissaan rasistisen vitsin kansanedustaja Jani Toivolasta. Eerolan pyynnöstä Pyysalo poisti myöhemmin vitsin.

Moni perussuomalainen ratsasti vaaleissa eduskuntaan ”maahanmuuttokriittisyydellä” ja kansallismielisyydellä. Jo vaalien alla huomasin kuitenkin, että näiden teemojen tavallisesti kiihkottoman analyyttistä pintaa rapsuttamalla paljastuu usein syviä ennakkoluuloja, jopa rasismia. Tässä kohtaa kannattaa huomata, että Jani Toivola ei ole maahanmuuttaja. Hänen äitinsä, joka on suomalainen lähihoitaja, on kasvattanut poikansa Helsingin Puistolassa.

Moni aiemmin keskustaa äänestänyt äänesti vaaleissa perussuomalaisia. Ymmärrän yhtäläisyydet puolueiden historiassa ja joissain poliittisissa arvoissakin. Aatteellisesti muukalaisvihamielisyys on kuitenkin erittäin kaukana keskustasta.

Osa kavereistani on liittynyt facebookissa ryhmään, jossa tavoitellaan demarivallan jälkeen sinivihreää presidenttiä. Maan päämiehen pitäisi kuulema tulla keskustasta, kokoomuksesta tai perussuomalaisista. Itse aion odottaa presidenttiehdokasveihtoehdot ennen kuin otan tosissani kantaa asiaan, mutta täytyy kyllä tässä vaiheessa sanoa, että perussuomalaisista arvoista ponnistavaa maan päämiestä en meille toivo.

Keskustalaista ympäristöpolitiikkaa

2011-06-16T21:44:00.001+03:00

Olipa kerran lapsiperhe, joka lähti retkelle metsään. Vanhemmilla ja lapsilla oli jokaisella mukana eväsreppu, johon on varattu retken ajalle riittävästi eväitä. Perhe pysähtyi tauolle syömään ja kertoilemaan matkan aikana nähdyistä asioista, tuoksuvista kieloista ja pehmeästä karhunsammalesta. Kaikki vaikutti olevan hyvin.
Vanhemmat olivat kuitenkin varsinaisia herkkusuita. Eväät olivat niin hyviä, että he hotkaisivat omansa loppuun jo ensimmäisen pysähdyksen aikana. Matkan jatkuessa vanhemmilla teki vielä mieli jotain pientä hyvää ja niinpä he nappasivat lastensa huomaamatta suklaapatukat näiden reppujen sivutaskuista.

Koska vanhemmat söivät omat eväänsä jo ensimmäisen pysähdyksen aikana, he näkivät oikeudekseen pitkin matkaa rokottaa lasten eväistä. ”Jos eväät loppuu niin eiköhän ne lapset keksi jotain syötävää itselleen, ja mihinkä sitä noin pieni kauheasti ruokaa tarvitsisikaan”, he ajattelivat. Vanhempien suihin katosivat niin lasten eväiksi varatut omenat kuin pähkinätkin. Yhtälön lopputulos oli se, että lasten eväät eivät riittäneet koko matkan ajaksi, ja vanhempien vatsat olivat ylensyönnistä turvoksissa.

Tarina on surullinen. Nautintoa tavoitellessaan vanhemmat näyttävät unohtavan kokonaan vastuun lapsistaan. Eikö tarinan vanhemmilla ole lainkaan moraalia? Empatiasta ja huolehtivaisuudesta puhumattakaan. Onneksi tällaista ei tapahdu todellisuudessa. Eihän? Vai onko tarinassa kuitenkin jotain tuttua? Mielestäni tarinan tilanne muistuttaa aika tavalla suhdettamme ympäristönsuojeluun.

Yhdysvaltalainen Global Footprint Network julkaisee vuosittain laskelman ekologisesta jalanjäljestämme. Laskelmalla arvioidaan kattavasti ihmiskunnan kokonaiskulutuksen ja maapallon ekosysteemien tuottokyvyn suhdetta. Laskelman pohjalta joka vuosi julkaistaan tieto maailman ”ylikulutuspäivästä”. Tuona päivänä ihmisten tarpeet ylittävät maapallon kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä jätteitä ja ihmisen tuottamia päästöjä. Ylikulutuspäivän jälkeisen ajan vuodesta syömme eväitä muualta kuin omasta repustaan. Viime vuonna ylikulutuspäivä oli 21.8. Tarvittaisiin siis puolitoista vuotta tuottamaan se määrä luonnonvaroja, joita ihmiskunta kuluttaa vuosittain.

Keskustalainen ympäristöajattelu tiivistetään usein talonpoikaiseen ajatukseen siitä, että tila on jätettävä lapsille vähintään siinä kunnossa kuin on sen itse saanut, ja mikäpä olisikaan parempi tapa kuvata asiaa. Juuri tästä on kyse. Keskusta ei kuitenkaan viime vuosina ole juuri pitänyt ääntä ympäristön hyvinvoinnista, talouskasvusta sitäkin enemmän.

Vaalitappion jälkeen puolueessa on herännyt aatteellinen keskustelu aivan syystä. On elintärkeää pohtia sitä, mistä keskustalaisuudessa on kyse ja miksi olemme olemassa. Minulle keskustalaisuus on tulevaisuuteen katsomista ja ihmisen henkisen kehitystarpeen asettamista politiikanteon keskiöön. Irrottamaton osa aatettamme on kysymys tulevien sukupolvien oikeudesta hyvinvointiin. Pelkät puheet eivät kuitenkaan riitä, tarvitaan myös tekoja. Tarvitaan konkreettisia esityksiä keskustalaisista tavoista ratkaista akuutit ympäristöongelmat.

Santeri Alkio arvosteli sata vuotta sitten sosialismin ja porvarillisuuden materialismia. Kuinka moni keskustalainen on vastustanut kuluttamista ja rahan perässä juoksemista viime vuosina? Muutama käsi taitaa nousta, mutta pääosin myös me olemme hiljaa hotkineet lastemme eväitä.

Oppositiosta on povattu keskustalle mahdollisuutta löytää taas itsensä. Toivon, että niin käy myös ympäristöpolitiikassa. Ei jätetä maapallosta huolehtimista muille puolueille.

Julkaistu Suomenmaassa 15.6.2011

Hallitukseen sittenkin?

2011-06-02T12:55:00.000+03:00

Hallitusneuvottelut katkesivat, SDP ja Vasemmisto marssivat ulos, Katainen heitti Urpilaisen ja Arhimäen ulos, Kokoomus pyytää Keskustaa hallitukseen jne. Aikamoinen uutisilta eilen ja kyseisen aiheen pohtiminen ei varmaan lopu ihan heti.

Syy hallitusneuvottelujen katkeamiseen oli ilmeisesti veropolitiikka, SDP ja Vasemmisto eivät voineet hyväksyä ALV:n nostoa, vaikka se oltaisiin tietojen mukaan kompensoitu pienituloisille verovähennyksillä. Sinänsä ymmärrettävää, mutta hallituksessa toimiminen vaatii kompromisseja. Onko yksi syy tapahtumiin se, että SDP pelkää oppositiossa kannatustaan kasvattelevia perussuomalaisia?

Nyt ollaan siis taas alkupisteessä. Aika turhauttavaa. Keskusta lupasi vaaleissa vastuunkantoa ja Suomalaisen yhteiskunnan rakentamista sopimalla, ei repimällä. Vaalitulos oli kuitenkin historiallisen huono ja puolue joutui toteamaan, että sen paikka on oppositiossa. Olisiko puolueen kuitenkin nyt isänmaan edun nimissä, hallituksen aikaansaamiseksi, nieltävä tappionsa ja lähdettävä neuvottelemaan koko Suomea rakentavan hallitusohjelman laatimiseksi? Vaaleissa tappion kärsinyttä sinivihreän hallituspohjan huvennutta paikkamäärää olisivat korjaamassa Kristilliset. Siinä kysymys, jota keskustan johto joutuu tänään punnitseman.

Vaaleissa voitti muutos. Nykyisen hallituspohjan jatkaminen ei eittämättä ole vaalituloksen mukaista. Toisaalta, jos populistisilla lupauksilla vaaleissa ratsastaneet puolueet eivät ole valmiita kantamaan vastuuta lupauksistaan, jonkun tuo vastuu on kannettava. Ei olisi ensimmäinen kerta historiassa, kun vastuunkantajan paikan ottaisi Suomen Keskusta.

Toinen vaihtoehto on, että kokoomus heittää takin kehään ja antaa SDP:n johtaa hallitusneuvotteluja SDP:n, Perussuomalaisten ja Vasemmiston yhteisen hallituksen aikaansaamiseksi. Vaikeita päätöksiä.

Lama, sateenkaarihallitus ja leijonien MM-kulta.

2011-05-18T20:27:00.002+03:00

Noniin. Hallitusneuvottelut ollaan vihdoin ja viimein saamassa käyntiin, luvassa lienee kokoomuksen, demareiden, vihreiden, vasemmistoliiton, RKP:n ja kristillisten sateenkaarihallitus.

Edelliset sateenkaarihallitukset olivat demarijohtoisia, tällä kertaa kokoomukselle on tulossa pääministerin salkku. Uutena puolueen kokoonpanossa on Lipposen sateenkaarihallituksista puuttunut Kristilliset. Yhdistäviä tekijöitä kuitenkin riittää, myös Lipposen I hallitusta edelsi lama ja aiemmin vallassa oli ollut Keskustan ja Kokoomuksen yhteinen hallitus. Ja myös tuona keväänä 1995 leijonat tulivat kotiin maailmanmestareina.

Mutta tämä vaalien suurin voittaja, perussuomalaiset. Puolue, jonka niin moni olisi halunnut nähdä hallitusvastuussa. Se ei halunnut lähteä vallan kamareihin syömään sanojaan, vaan jättäytyi vapaaehtoisesti oppositioon. Sen sijaan hallituksen muodostavat puolueet, jotka kaikki menettivät paikkoja vaaleissa. Suurimman tappion kärsinyt Keskusta sentään ymmärsi paikkansa ja pysyi oppositiossa.

Heti hallitusneuvottelijoiden selvittyä on tietysti alkanut pahaa-aavistelevien kuoron hiljaisten bassojen mumina. Eikä syyttä, viime laman jälkeen sateenkaarihallituksen jälki ei tosiaan ollut hyvää. Leikkaukset olivat kovia ja kohdistuivat kipeästi heikossa asemassa oleviin ihmisiin ja perheisiin. Kurjia aavisteluja voisi siis lietsoa myös tämän hallituksen politiikasta. Ja entä se toimintakyky ja päätöksenteko? Siirtyykö keskustelu nyt eduskunnasta hallituksen sisäisiksi kahinoiksi, joista kansa ei kuule? Tehdäänkö päätökset jatkossa etujärjestöissä, SDP:n ammattiliitto SAK:Ssa ja Kokoomuksen työnantajaliitto EK:ssa? Voiko tuolla porukalla ylipäänsä saada mitään aikaan, on äärivasemmistoa ja äärioikeistoa, kiihkoliberaaleja ja superkonservatiiveja.

En halua tyrmätä uutta hallitusta ennen kuin se on edes muodostunut saati esittänyt hallitusohjelmaansa. Kaikkien hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden ohjelmista löytyy hyviä asioita. Vihreät ja Vasemmisto ovat hyvillä linjoilla perusturvasta ja ympäristöasioista, demaritkin ovat toivottavasti Lipposen ajoista menneet heikommista huolehtivampaan suuntaan. Kristillisille köyhien, vanhusten ja lapsiperheiden asiat ovat olleet tärkeitä jo pitkään. Myös Kokoomus on puhunut valoisasti huolehtimisesta ja kannustamisesta, jopa yhteisöllisyydestä. Paljon hyviä aineksia siis, toivottavasti ne saavat tilaa myös käytännössä.

Portugali-hässäkkä

2011-05-04T16:33:00.002+03:00

Oikeastaan minun pitäisi olla lukemassa kansantaloustiedettä pääsykokeisiin, mutta oli pakko avautua tästä Suomessa meneillään olevasta Portugali-hässäkästä.

Ennen vaaleja kriisipaketilla oli hallituspuolueiden (Keskusta, Kokoomus, RKP, Vihreät) vankkumaton tuki, oppositiopuolueet (SDP, Vasemmistoliitto, KD ja Perussuomalaiset) vastustivat nykymallista tukipakettia.

MTV3:n pääministeritentissä SDP:n Urpilainen teki Portugali-asiasta vaalikysymystä jotakuinkin näillä sanoilla: ”... Kysymys on siitä, että miten Portugalin tukipakettiin voidaan liittää velkojen uudelleen järjestelyä ja me olemme sitä mieltä, että pankkien ja sijoittajien yksinkertaisesti pitää osallistua tämän kriisin hoitoon. Me emme ole valmiita tukemaan sitä, että veronmaksajien rahoilla hoidetaan jatkuvasti laskua, jonka syyhyn ja tämän kriisin aiheuttamiseen ovat isossa määrin osallistuneet juuri pankit ja sijoittajat. Meille tämä on periaatteellinen kysymys. Me tulemme pitämään tästä kannasta kiinni oppositiossa, mutta myöskin hallituksessa. Ja nyt on kansalla myöskin mahdollisuus näissä vaaleissa ottaa kantaa miten tässä kriisin hoidossa toimitaan.” Perussuomalaisten lupaukset siitä, että he eivät tue mitään EU:n vakautusrahastoja, olivat myöskin varsin selkeitä.

Kansa otti kantaa, silloiset oppositiopuolueet saivat eduskuntavaaleissa niukasti enemmistön eduskuntan, 101 paikkaa. Tästä näkökulmasta olisi loogista, että Suomi ei osallistuisi pakettiin. Muutosta mainostaneilla puolueilla on nyt kova paikka; tasapainoilu realistisen todellisuuden ja ärhäkkien vaalilupausten välillä vaatii akrobatiaa.

Ennen vaaleja paketin tukijoiksi ilmoittautuneista puolueista tällä vaalikaudella oppositioon jättäytyvät Vihreät ja Keskusta haluavat vaalien voittajilta (SDP ja PS) selkeät kannat tukipakettiin. Puolueet eivät ilmiselvästi halua tilannetta, jossa Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja SDP:n hallituksen EU-linja pysyy pystyssä opposition tuella hallituspuolueiden äänestäessä miten sattuu. Vihreät ovat sanoneet äänestävänsä pakettia vastaan mikäli koko tuleva hallitus ei ole sen takana. Todennäköisesti Keskusta tulee kuitenkin pääosin (joitain kansanedustajia lukuunottamatta) tukemaan esitystä, koska näkee sen suomalaisten edun mukaisena ja siten vastuullisena ja aiempien tekemisten kanssa linjassa olevana oppositiopolitiikkana. Jos vihreät vastustavat esitystä ja muiden puolueiden ennen vaaleja hehkuttamat linjat pitävät, paketti ei näyttäisi menevän läpi.

Entäs, jos unohdettaisiin puolueet ja annettaisiin Kansanedustajien äänestää itsenäisesti, omantunnon mukaan asiasta? Jokainen voisi tykönään pohtia, että mikä on Suomen etu... Valitettavasti tämäkään ei ilmeisesti ratkaisisi ongelmaa, Ylen vaalikoneen vastausten perusteella enemmistö nykyisistä kansanedustajista vastustaa muiden EU-maiden taloudellista tukemista. Vain vajaa kolmannes on sitä mieltä, että Suomen kuuluu jatkossakin tukea taloudellisesti ahdinkoon joutuneita EU-maita. Että sellaista. Seuraavalla kerralla pohdin sitten itse Asiaa eli EU:n taloutta ja tukipaketteja.

Vaalien jälkeen

2011-04-18T11:14:00.005+03:00

Vaalit on nyt käyty ja kansa on valintansa tehnyt. Keskustan asialinja ei tällä kertaa saavuttanut riittävää kannatusta. Kahdeksan vuoden hallitusvastuun jälkeen puolueen on aika siirtyä oppositioon. Vaikka vaalitulokseen ei voi olla tyytyväinen, rökäletappiossa piilee myös voiton siemen. On aika keskittyä puoluekoneiston uudistamiseen ja aatteellisen politiikan tekemiseen.

Vaikka vaalitulos oli monella tapaa pettymys, myös monia valonpilkahduksia tuli. Tässä muutamia poimintoja alustavien vaalitulosten pohjalta (toivotaan, että tarkastuslaskenta ei muuta näitä negatiiviseen suuntaan):

– Keskustan upea varapuheenjohtaja Annika Saarikko nousi kansanedustajaksi Varsinais-Suomesta. Annikan kaltaisia avarakatseisia uuden sukupolven poliitikkoja tarvitaan eduskunnassa. Jes!
– Vaasan vaalipiirissä meni läpi kaksi nuorta keskustalaista: Tuomo Puumala ja Mikko Savola
(Kaikki Keskustan läpi menneet nuoret olivat muuten mukana Uusi Luku – kirjaprojektissa)
– Vasemmiston Silvia Modig meni läpi Helsingissä. Hieno homma! Olisin äänestänyt Silviaa, jos kannattaisin Vasemmistoa.
– myös muista puolueista meni läpi nuoria. Yhteensä eduskuntaan on tulossa yhdeksän alle 30-vuotiasta edustajaa.
– moni Keskustan nuori ehdokas ympäri Suomen sai hienoja äänimääriä. Ensi vaaleissa kansanedustajaksi nousevat toivottavasti esimerkiksi Tarja Anttonen Hämeestä, Katri Kulmuni Lapista ja Aki Karjalainen Kainuusta.

Omalta osaltani kansanedustajuus jäi näissä vaaleissa saavuttamatta. Kokonaisuutta katsoen henkilökohtaiseen vaalitulokseen voi kuitenkin olla tyytyväinen: kunnallisvaalien 92 ääntä kasvoi alustavien tulosten mukaan 228 ääneen. Suuri kiitos luottamuksesta!

Vaalit olivat kokonaisuutena hieno kokemus. Kampanjointi oli paitsi rankkaa, myös antoisaa. Mieleen on jäänyt monia kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa:

– ohikulkijoiden hymyt ja kiitokset katusoitollemme
– nainen, joka otti perjantaina minulta vaalien ensimmäisen esitteen
– nainen, joka tarjosi karkkia vastalahjaksi esitteestä
– rouva, joka antoi ohjeita nuorisotyöttömyyteen puuttumisesta Hakaniemen markkinoilla
– herra, joka teki tiukkoja kysymyksiä muun muassa verotuksesta Hakaniemen markkinoilla
– Helsingin Kuvataidelukion paneelista saatu karikatyyripiirros

Ja paljon muita. On ollut mahtavaa saada hienoja ihmisiä mukaan kampanjaan ja kannustavia viestejä eri puolilta Suomea. Kiitän myös nöyrästi siitä, että moni on ylittänyt puoluerajoja ja äänestäessään minua.

Lähden tiistaina viikoksi lomamatkalle, jonka jälkeen alan lukea pääsykokeisiin. Tavoitteena on, että seuraavissa vaaleissa tittelinä ei enää olisi "ylioppilas". Työ paremman maailman puolesta jatkuu muun muassa Helsingin kaupungin asuntolautakunnassa, Keskustan puoluevaltuustossa ja Keskustanuorissa. Pidetään yhteyttä!

Aktivisteista ja vaalirauhasta

2011-04-11T16:34:00.004+03:00

Tunnustan. Tunnen sympatiaa erilaisia aktivisteja kohtaan. Mielestäni kansalaisyhteiskunta on tärkeä vastapaino kaupallisille intresseille. Eläinaktivistit tekevät arvokasta työtä nostaessaan esiin tuotantoeläinten kohteluun liittyviä ongelmia ja Greenpeace ympäristön tilasta huolehtiessaan. En itse käytä laittomia keinoja tärkeinä pitämieni asioiden edistämiseen, mutta voin ymmärtää erilaiset rakennuksien katoille kiipeilyt ym. silloin, kun ketään ei vahingoiteta ja teoista seuraavat rangaistukset ollaan valmiit kantamaan. Joskus aktivismiin liittyy kuitenkin sellaista häikäilemättömyyttä, kapeakatseisuutta ja fundamentalismia, jota en voi hyväksyä tai ymmärtää.

Tänä keväänä minut pysäytti erään kaverin kokemus. Hänen lammasfarmillaan oli käynyt kutsumattomia vieraita. Iltavierailulle lampolaan mennyt isäntä oli löytänyt tavallisesti innokkaasti isäntäväkeä tervehtivät lampaat säikkyinä nurkassa kyyristelemästä. Kun lampaat olivat viimein uskaltautuneet liikkumaan, ne olivat säntäilleet sekavina sinne tänne. Onneksi vakavampaa vahinkoa ei ollut tapahtunut; joskus vierailijat tuovat kengissään tauteja toisilta tiloilta, eläinten sotkeminen taas saattaa tehdä tyhjäksi pitkän jalostustyön. Luvattomat vierailut pimeän turvin eivät varmastikaan edistä vuoropuhelua osapuolten välillä.

Viime aikoina on keskusteltu vaalikampanjoinnin yhteydessä esiintyvästä uhkailusta ym. ilmiöistä. Ehdokkaisiin kaduilla kohdistuvan öykkäröinnin lisäksi lauantaina äärioikeistolaiset miehet aiheuttivat tappelun Kokoomuksen vaaliteltalla Oulussa. Kiviniemen vaalitilaisuuksien yhteydessä on jo aiemmin ollut eläinaktivistien mielenilmauksia. Tänään on uutisoitu poikkeuksellisesta ilkivallasta, joka on kohdistunut Keskustan vaalimainoksiin. Vaalimainoksien rikkominen tai sotkeminen eivät sinänsä ole uusi ilmiö (on tapahtunut aiemminkin ja kohdistuu kaikkiin puolueisiin). Nyt tähän liittyi kuitenkin suunnitelmallinen antimainos-tyyppinen tempaus, jonka syynä on se, että Kiviniemi kannattaa turkistarhausta.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan kullakin yksilöllä pitäisi olla muun muassa ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus. Ihmisillä pitäisi olla myös oikeus mielipiteisiinsä sekä oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä. Näin siis kaikkien mielipiteiden osalta, myös niiden, jotka eivät edistä ympäristönsuojelua tai liberaaleja arvoja. Oman ideologian toteuttamisen rajoitteena voidaan ehkä pitää sitä, että se ei saa loukata jonkun toisen ihmisoikeuksia.

Mika Rossi tiivisti problematiikan tänään kolumnissaan hyvin: "Jos ihmiset eivät uskalla lähteä vaalitilaisuuksiin tai edes kauppakeskukseen sen takia, että poliittinen toimintaa saattaa aiheuttaa jotakin heitä uhkaavaa häiriötä tai mellakointia, ollaan pahasti väärällä tiellä.”

Demokratian ja vaalien hienous piilee siinä, että esillä on valtava määrä erilaisia mielipiteitä, joista ihmiset voivat sitten valita. Olen nauttinut kampanjakentillä siitä tsemppauksesta, jota annetaan yli puolue- ja mielipiderajojen. On tärkeää arvostaa toisia ihmisiä, vaikka mielipiteet eivät aina kävisikään yksiin.

Toivon todella Suomeen vaalirauhaa kaikille sekä ymmärtämystä siitä, miten hieno asia demokratia on. Väkivalta ja ilkivalta eivät edistä hyvää maailmassa.

Nuorten syrjäytymiselle nollatoleranssi

2011-04-07T15:35:00.001+03:00

Tapasin sunnuntaina Hakaniemen markkinoilla Kalliossa asustelevan määrätietoisen rouvan. Nainen kertoi olevansa Etelä-Pohjanmaalta ”puukkojunkkareiden kotipaikkakunnalta” kotoisin ja antoi ohjeita Suomen asioiden hoitoon. Vaikka kyseessä oli iäkäs ihminen, päällimmäisenä huolena eivät olleet eläkeläisen asiat vaan nuorisotyöttömyys ja nuorten syrjäytyminen.

Kaiken päätöksenteon keskiössä tulee olla ihminen. Vaikka valtio ei voi tehdä kenestäkään onnellista, politiikan onnistumista voidaan mitata ihmisten hyvinvoinnilla tai onnellisuudella. Vuonna 2008 Suomessa lähes 60 000 nuorta oli työmarkkinoiden ja koulutuksen ulkopuolella. Tämä on vakava asia. Nuorten syrjäytymisen seuraukset ovat raskaat inhimillisesti ja taloudellisesti.

Syrjäytymisessä on harvoin kyse vain nuoren omasta viitseliäisyydestä. Nuorten ulkopuolisuus kumpuaa usein heikoista lähtökohdista. Esimerkiksi huostassa olleen 15-24-vuotiaan nuoren todennäköisyys olla työmarkkinoiden tai opiskelun ulkopuolella on jopa viisi kertaa suurempi kuin ikäluokallaan keskimäärin. Työttömyys ja syrjäytyminen periytyvät ainakin osittain sukupolvelta seuraavalle.

Monet nuorten kanssa työskentelevät huomaavat päivittäin kuinka kotitausta vaikuttaa nuoren koulunkäyntiin. Tästä ovat kertoneet myös esimerkiksi koulunkäyntiavustajina työskennelleet ystäväni: lapset tulevat maanantaina nälkäisinä kouluun ja monilla on vaikavia oppimisvaikeuksia. On mukavaa puhua mahdollisuuksien tasa-arvosta, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Onko mahdollisuuksien tasa-arvoa se, että kaikille annetaan yhtä hyvä polkupyörä? Entä jos jollakulla onkin jalka poikki?

Pyörävertaus kuvaa hyvin myös tosielämää. On selvää, että ilmainen koulutus ei yksin riitä takaamaan mahdollisuuksien tasa-arvoa. Tarvitaan erityisiä toimenpiteitä, jotka tukevat vaikeista oloista tulevia nuoria. Ollakseen tasavertaisessa asemassa toisten kanssa, jaloista vammautunut tarvitsee mielestäni erityisen pyörän. Monissa kunnissa on erittäin hyviä malleja, joilla syrjäytymiseen on pystytty puuttumaan tehokkaasti.

Näissä vaaleissa useampi puolue on lupaillut nuorille koulutus- ja työpaikkatakuuta. Tämä on hyvä ja välttämätön linja. Työvoimapoliittiset toimenpiteet (kuten harjoittelu, tuettu työ ja työttömän koulutus) ehkäisevät syrjäytymistä. Jo syrjäytyneiden nuorten löytämisessä etsivä nuorisotyö on havaittu hyväksi menetelmäksi.

”Nuorissa on tulevaisuus”, toisti Hakaniemen torilla tapaamani rouva useampaan kertaan. Niin klišeiseltä kuin se kuulostaakin, näin todella on. Tulevaisuuteen kannattaa panostaa.

Turva vai loukku?

2011-03-29T11:20:00.006+03:00

Suomalaisessa sosiaaliturvassa ja työelämässä on valloillaan eriskummallinen on/off –kulttuuri. Tuon kulttuurin mukaan olet joko sataprosenttisesti työtön, töissä tai yrittäjä. Tämä näkyy työelämässä joustojen puutteena ja sosiaaliturvassa kannustamattomuutena. Keskityn nyt käsittelemään viimeksi mainuttua.

Moni meistä on leikkinyt joskus kymmentä tikkua laudalla. Hyvän piilopaikan valinta on tarkkaa puuhaa. Piilopaikan pitää suojata etsijän katseelta, mutta myös olla sellainen, että siitä pääsee helposti pelastautumaan tai pelastamaan kiinni jääneet. Sama pätee sosiaaliturvaan. Yhtäällä sen tulee täyttää perustehtävänsä: huolehtia ihmisestä työttömyyden tai muun vastoinkäymisen yllättäessä. Toisaalta turvan on myös kannustettava eteenpäin elämässä.

Nykyisessä järjestelmässä on kaksi keskeistä ongelmaa:

1. Sosiaaliturvamme on kannustinloukku, joka aiheuttaa sen, että etuuksien leikkaantumisen ja viivästymisen takia työttömän ei kannata vastaanottaa työtä.

2. Järjestelmä suojaa vain palkkatyöstä työttömäksi jäävää: yrittäjän täytyy lopettaa yrityksensä tai olla toimettomana neljä kuukautta, jotta saisi työttömyystukea. Yrittäjän heikko sosiaaliturva rassaa erityisesti kulttuuripuolella työskenteleviä. Esimerkiksi toiminimellä työskentelevän kuvataiteilijan tulot ovat hyvin vaihtelevia eivätkä välttämättä korreloi materiaalikustannusten kanssa. Kynnys yrityksen perustamiseen on siksi erittäin korkea.

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisee pian tutkimuksen työttömyysturvasta. Lehdistö on jo ehtinyt uutisoimaan, että tutkimuksen mukaan kannustinloukut ja turha byrokratia rassaavat Suomen pitkäaikaistyöttömiä. Raportissa vaaditaan koko suomalaisen etuusjärjestelmän toimivuuden pohtimista. Työttömyysturvan ja palkan yhdistämisestä on hyviä tuloksia useissa Euroopan maissa. Vaikeasti työllistyvät saadaan töihin sujuvammin työmarkkinoilta kuin kotisohvalta.

Raportin tulos ei yllätä ja se on oikeassa vaatiessaan koko etuusjärjestelmän uudelleenpohtimista. Nykytilanne on kohtuuton työttömän kannalta. Keskustanuoret ovat esittäneet Suomeen ahkeruustakuuta, työnteon on oltava kannattavaa jokaiselle. Myös erilaisista perustulomalleista voisi löytyä tilanteeseen ratkaisu. Työttömän pitäisi olla mahdollista ottaa myös lyhytaikaista työtä vastaan niin, että siitä jää käteen muutakin kuin byrokraattinen selkkaus.

Kansanvallasta.

2011-03-22T22:54:00.004+02:00

Olen miettinyt viime aikoina paljon demokratiaa: demokratiaa kotimaisesta näkökulmasta ja demokratiaa kansainvälisesti. Suomessa demokratia on ollut pitkään itsestäänselvyys eikä aihe ole juuri herättänyt tunteita. Alhainen äänestysaktiivisuus on ollut laimea kestopuheenaihe vuodesta toiseen sillä uudet äänestäjäikäluokat eivät ole innostuneet vaaleista edeltäjiensä tavoin.

Tänä keväänä demokratia, kansanvalta, on puhututtanut uusista näkökulmista. Eduskuntavaalien asetelma on ollut tavallista poikkeavampi: mielipidetiedustelut povaavat perussuomalaisten murtautumista vanhojen kolmen suuren puolueen (Keskusta, Kokoomus ja SDP) joukkoon. Kansanvalta on konkretisoitunut: vaaleissa voi tapahtua mitä tahansa. Se, ketkä Suomea johtavat, ei ole itsestäänselvyys. Arabimaissa taas Tunisiasta lähtenyt liikehdintä on levinnyt laajalle. Ihmiset ovat nousseet vaatimaan heille kuuluvia oikeuksia. Olemme Suomessa seuranneet uutislähetyksistä historiallisia tapahtumia.

Olen suhtautunut hieman varauksellisesti demokratian ”vientiin”. Kansanvaltaa on vaikeaa rakentaa, jos paikalliset ihmiset eivät ole siihen sitoutuneita. Demokratian pitäisi kasvaa alhaalta ylöspäin. Toisaalta diktatuurissa kansalaisten saattaa olla äärimmäisen vaikeaa nousta kapinaan. Uskoako pientä aktivistijoukkoa, joka vaatii demokratiaa vai suurta vaikenevaa enemmistöä, joka tuntuu tyytyvän tilanteeseen? Mikä on sopiva tapa edistää demokratiaa?

Lähi-idässä diktatuurit ovat tulleet tiensä päähän. Olisimme (länsimaat) kenties voineet nopeuttaa kehitystä vaatimalla jo aiemmin ponnekkaasti demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumista maissa. Sen sijaan olemme vaienneet ja olleet kiinnostuneita lähinnä omista taloudellisista intresseistämme. Toisaalta asioihin puuttuminen ulkoa päin olisi saattanut myöhemmin kaduttaa. Olemme nähneet, että hirmuhallinnon kaataminen saattaa johtaa vain sisällissotaan ja uuteen hirmuhallintoon.

Ihannedemokratiassa kansalaiset perehtyisivät asioihin, seuraisivat yhteiskunnallista keskustelua ja arvioisivat poliitikkojen toimia. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole. Palataksemme takaisin kotimaahan: Suomalaisen politiikan ja keskivertokansalaisten kuilua konkretisoi eilen julkistettu tutkimus, jonka mukaan vain kolmasosa suomalaisista osaa nimetä hallituspuolueet. Tieto pysäyttää. On paljon ihmisiä, joilla arkiaskareet vievät kaiken energian eikä yhteiskunnan miettimiseen jää intoa.

Itselleni viime seurakuntavaalit olivat avartava kokemus. En ollut seurannut ”kirkollispolitiikkaa”, vaalikoneen kysymykset tuntuivat vaikeilta ja ehdokkaissa ei juuri tuttuja näkynyt. Aloin ymmärtää miltä monista ihmisistä tuntuu kaikissa vaaleissa. Joku jättää haasteen edessä äänestämättä, toiset äänestävät mututuntumalla.

Demokratia vaatii vaivannäköä. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Se on niin hieno juttu, että ei anneta laiskuuden viedä sitä meiltä. Meillä on valtaa, jota monilla ihmisillä ei tässä maailmassa (vielä) ole.

Silmät kiinni vaativassa maastossa?

2011-03-19T17:43:00.003+02:00

Vaikka vielä hetken aikaa sitten toisin veikkailtiin, ydinvoima on nyt kuitenkin nousemaksi yhdeksi tärkeistä keskustelunaiheista kevään eduskuntavaaleissa. Syynä tähän on Japanin vakava maanjäristys ja sitä seurannut ydinonnettomuus. Taistelu ydinreaktoreiden kanssa jatkuu edelleen.

Japanin onnettomuus on vakava asia eikä sitä saa käyttää sopimattomalla tavalla hyväksi ydinvoiman vastaisessa kampanjoinnissa. Mielestäni näin ei ole ollutkaan. Olen seurannut ympäristöjärjestöjen tiedottamista onnettomuuden aikana ja mielestäni se on ollut asiallista tilanteen seuraamista. Olisi erittäin kummallista, jos ydinvoiman riskit eivät tapahtumien johdosta nousisi keskusteluun.

On selvää, että Japanin onnettomuuden kaltainen tilanne ei Suomessa ole mahdollinen. Suomi ei sijaitse maanjäristysherkällä alueella. Myöskään tsunameita ei Itämerellä juuri näy. Suomi on onneksemme monessa suhteessa erittäin turvallinen maa. Kaikkeen on kuitenkaan mahdotonta varautua, yllätyksiä ja huolimattomuuksia tapahtuu. Nyt on viimeistään ymmärrettävä, että ydinvoiman riskit saattavat joskus muuttua todeksi myös kehittyneissä maissa. Keskitetty energiantuotanto on aina hajautettua haavoittuvaisempaa, yhden voimalan onnettomuus vaikuttaa heti laajasti yhteiskunnan toimintaan.

Ydinvoiman ongelma on myös kysymys radioaktiivisen jätteen turvallisesta loppusijoituksesta. Suurimmassa osassa maailmaa tämä on vielä ratkaisematta. Käytetty ydinvoimalan polttoaine on vaarallisimpia ihmisen tekemiä aineita. Vaikka säteily alkaakin nopeasti laskea, ydinjäte säilyy vaarallisena jopa kymmeniätuhansia vuosia. Pelkästään ydinjätteen jäähdyttämisessä 100-asteiseiksi menee vähintään 20 vuotta. Vasta sen jälkeen loppusijoitus on mahdollinen. Suomessa jätetettä on päätetty loppusijoittaa kallioperään. Ydinjäteyhtiö Posiva laskee, että saven sisään kuparikapseleihin haudattu ydinjäte säilyy lähes muuttumattomana vähintään seuraavat 100 000 vuotta. Emme voi tuottaa tätä jätettä jatkuvasti lisää ja yhä useamassa paikassa. On mahdotonta ennustaa millainen maailma on esimerkiksi 100 vuoden kuluttua. Sata vuotta taaksepäin katsoessa huomaa, että aika monta kriisiä tuohon aikaan on mahtunut (muun muassa I ja II maailmansota).

Ydinvoiman riskit ovat totta. Totta on kuitenkin myös se, että myös esimerkiksi kivihiilellä tuotetun energian takia kuolee ihmisiä. Lähes kaikkiin energiamuotoihin liittyy ongelmia. Tuulivoima pilaa joidenkin mielestä maisemat ja turpeen kaivaminen suot, maalämpö saattaa vaikuttaa pohjavesiin. Päättäjien tehtävä on yrittää hahmottaa kokonaiskuva ja löytää pienin paha.

Mielestäni energiapolitiikan ykköskysymys on kysymys siitä mitä ihminen tarvitsee. Onko todellakin välttämätöntä, että 2010-luvun tekniikasta huolimatta kulutuksemme kasvaa kokoajan? Energiantuotannon lisäämisen sijaan meidän on keskityttävä energian säästämiseen. Se ei lihota energiayhtiöiden tilinpäätöksiä, mutta on elintärkeää kestävän kehityksen kannalta. Poliitikkojen on kannettava vastuunsa, emme voi lykätä kaikkien ongelmien ratkaisua hamaan tulevaisuuteen. Silmät kiinni vaativassa maastossa kulkiessa löytää itsensä nopeasti rähmältään.

Voimaa ylisukupolvisuudesta!

2011-03-16T09:25:00.001+02:00

Kerttu-verkosto on haastanut kansanedustajaehdokkaat kertomaan ylisukupolvisuudesta Kertun päivänä 17. maaliskuuta. Verkosto rohkaisee ehdokkaita valottamaan, miten sukupolvien välinen vuoropuhelu on rikastuttanut elämää. Osallistun tällä kirjoituksella haasteeseen.

Oma tarinani liittyy lapsuuteeni. Koska molemmat ukkimme olivat kuolleet, naapurin Topi täytti tuota paikkaa minun ja sisarusteni elämässä. Topi eli yksinkertaista elämää, hän kalasti ja käveli päivittäin pitkiä kävelylenkkejä. Säännöllisesti hän myös ajeli reilun 20 kilometrin päässä olevalle kirkonkylälle tapaamaan siellä hoidossa olevaa vaimoaan. Meillä oli sisarusten kanssa tapana vierailla Topin rintamamiestalossa kuuntelemassa hänen tarinoitaan sodasta ja vanhoista ajoista. Topin vaatimaton elämäntapa, jännittävät tarinat ja hyväsydämisyys tekivät meihin lapsiin suuren vaikutuksen.

Suomeen tarvitaan ilmastolaki

2011-02-22T20:59:00.001+02:00

Ilmaston lämpeneminen ei ole viime kuukausien pakkasen ja lumen keskellä juuri tavallisia suomalaisia huolettanut. Ilmastonmuutos ja esimerkiksi sen aiheuttama äärimmäisten sääilmiöiden lisääntyminen on kuitenkin valitettava tosiasia.

Ylen nettisivuilla oli tänään hälyyttävä uutinen, jonka mukaan ilmastonmuutos ajaa jopa 50 miljoonaa ihmistä ympäristöpakolaisiksi seuraavan kymmenen vuoden aikana. Amerikkalaistutkijoiden mukaan ruokavarastojen hupeneminen hätyyttää ihmiset pohjoiselle pallonpuoliskolle vuoteen 2020 mennessä.

Maailmassa ei ole toistaiseksi sitouduttu riittäviin päästövähennystavoitteisiin, jotta voisimme minimoida ihmisten vaikutuksen ilmastonmuutoksen edistäjinä. Talouskriisi vaikuttaa vieneen kiinnostuksen pois ilmastopolitiikasta, puheet ja teot eivät kulje käsi kädessä. Tämä on surkeaa paitsi ympäristön, myös elinkeinoelämän kannalta. Ilmastopolitiikan tulisi olla pitkäjänteistä ja ennustettavaa, jotta esimerkiksi rakennusteollisuudessa osattaisiin varautua tarvittaviin rakennusmääräyksiin ja kannusteet paremman teknologian käyttöönottoon kasvaisivat.

Useat kansalaisjärjestöt ovat lobanneet jo pidemmän aikaa Suomessa ilmastolakia. Ilmastolaissa Suomeen tulisi sitovat päästövähennystavoitteet: vähintään 40 % kotimaiset vähennykset vuoteen 2020 mennessä ja 95 % vuoteen 2050 mennessä (verrattuna vuoden 1990 tasoon). Tavoitteisiin päästäisiin esimerkiksi luomalla kullekin ministeriölle omat hiilibudjetit, jotka määrittelevät päästövähennystasot 1-5 vuoden kausille. Lisäksi perustettaisiin itsenäinen eli (esim. ilmastonmuutoskomitea), joka neuvoo hallitusta hiilibudjettien laatimisessa, auttaa päästövähennysten suunnittelussa sekä valvoo tavoitteiden toteutumista.

Mielestäni ilmastolaki on hyvä ja konkreettinen esitys päästövähennystavoitteiden eteenpäin viemiseksi. Esimerkiksi Britanniassa on jo tällainen olemassa. Britannian lainsäädäntöjärjestelmä on toki erilainen kuin Suomessa, mutta uskon, että jos poliittista tahtoa löytyy, voimme tehdä myös Suomen olosuhteisiin sopivan lain.

On myös muistettava, että esimerkiksi päästöttömän teknologian kehittymisen ja vientimahdollisuuksien kannalta, edelläkävijyys on etu. Ilmastonmuutoksen ehkäiseminen on halvempaa kuin sen seurausten kanssa eläminen. Ympäristöpolitiikka ei ole kuitenkaan vain meidän aikamme taloudellinen kysymys, olemme politiikastamme vastuussa myös seuraaville sukupolville.

Heikentääkö lasten kotihoidontuki naisten asemaa?

2011-02-10T21:29:00.000+02:00

Lasten kotihoidon tuki lienee yksi tyypillisimmistä väittelynaiheista keskustalaisten ja demareiden välillä. Kärjistäen voisi sanoa, että keskustalaiset rakastavat kotihoidontukea ja demarit päivähoitoa.

Viime aikoina aiheesta on käyty keskustelua julkisuudessa. Eri tutkijat ovat arvostelleet järjestelmää siitä, että se ajaa naiset pahimmillaan köyhyysloukkuun. Tuoreimpia kotihoidontukeen kriittisesti suhtautuvia tutkimuksia on valtiotieteiden maisteri Tuomas Kososen Helsingin yliopistossa huomenna tarkastettava väitöskirja, jonka mukaan kotihoidontuen määrä vaikuttaa suoraan työllistymispäätöksiin ja että kotihoidontuen kuntalisä on varsin kallis ratkaisu. Kuukaudessa 100 euroa lisää tukea johtaa tulosten mukaan äitien kolme prosenttia pienempään työllisyyteen.

Kansantaloustieteellinen näkökulma kotihoidontukeen on kiinnostava ja tarpeellinen. Lyhyen tähtäimen laskentakaavat eivät kuitenkaan voi olla tärkein peruste perhepolitiikan päätöksille. Omasta mielestäni työllisyysasteen muutaman prosentin lasku on pieni hinta siitä, että perheet voivat valita elämäntilanteeseensa sopivimman tavan huolehtia jälkikasvustaan. Kotihoidontuki mahdollistaa sen, että myös pienituloisemman perheen äiti tai isä voi (niin halutessaan!) olla täysipäiväisesti läsnä lapsensa kehityksen kannalta äärimmäisen tärkeinä ensimmäisinä vuosina. Ilman kotihoidontukea tämä olisi todennäköisesti mahdollista vain hyvätuloisille.

Myös lapsiasiainvaltuutettu Marja-Kaisa Aula puolusti tänään aamupäivällä radiossa kotihoidontukea. Hän nosti esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa liian usein unohdetun lapsen näkökulman. Uusin tutkimustieto tukee hänen mukaansa lasten hoitamista kotona ensimmäisten elinvuosien ajan. Huonolaatuiseen päivähoitoon on suhtautunut kriittisesti myös professori Liisa Keltinkangas-Järvinen.

Mielestäni naisten asemaa vahvistetaan parhaiten sillä, että myös isät jäävät kotiin hoitamaan lapsia, ei leikkaamalla kotihoidontukea. Ja isien kotiinjääminen vaati ennenkaikkea asennemuutosta, joka onkin jo pikkuhiljaa tapahtumassa.

Hyvä vai paha hallitus?

2011-02-08T16:17:00.001+02:00

Eduskunnassa on tänään keskusteltu opposition tekemän välikysymyksen pohjalta. Huomenna äänestetään siitä, nauttiiko hallitus eduskunnan luottamusta.

Välikysymyksen otsikkona ovat kasvavat tuloerot ja verotus. Hyvä aihe. Jutta Urpilaisen puheenvuoroa kuunnellessa tuli kuitenkin epäuskoinen olo: retoriikkaa, korulauseita, retoriikkaa. Heikot ovat SDP:n eväät hallituksen arvosteluun.

Totta on, että tuloerot ovat Suomessa kasvaneet nopeasti parin viime vuosikymmenen aikana, erityisesti vuodesta 1995 vuoteen 2000. (Jolloin Keskusta ei muuten ollut hallituksessa. Sen sijaan hallituksessa olivat niin SDP, Vihreät, RKP, Kokoomus kuin Vasemmistoliittokin.) Onneksi Keskustan johdolla on kuluneella vaalikaudella keskitytty auttamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Pienimpiä sairaus- ja äitiyspäivärahoja on nostettu, opintotukea on parannettu, takuueläke tulee voimaan maaliskuussa jne.

Mutta vielä tärkeämpää kuin vanhojen muistelu, on miettiä mitä tulevaisuudessa tehdään. On välttämätöntä, että tulevalla vaalikaudella veronkevennykset tehdään nimenomaan pieni- ja keskituloisille jopa voimakkaammin kuin tällä kaudella. Pääomaverosta on tehtävä progressiivinen.

Köyhyys on totta liian monelle ihmiselle. Suomessa ja maailmalla. Poliitikkojen puheet tehdyistä parannuksista kuulostavat irvokkailta leipäjonossa seistessä tai sen ohi kulkiessa. Niitä ei ymmärrä lapsi, jonka vanhemmilla ei tänäkään vuonna ole varaa kustantaa pianotunteja. Tehdyt asiat ovat kuitenkin myös totta monelle. Otetaan esimerkiksi se, että kahdeksan vuoden aikana 1600 asunnotonta on päässyt tukiasuntoihin. Koti lämmittää, konkreettisesti. Ongelmilta ei saa sulkea silmiään, mutta pelkkien huonojen asioiden näkeminen vie uskon tulevaisuuteen.

Suomalainen köyhyys kohdentuu pitkäaikaistyöttömiin. Tästä näkökulmasta katsottuna voi ymmärtää monien rummuttaman lauseen, jonka mukaan työ on parasta sosiaaliturvaa. Mahdollisimman monen ihmisen on saatava tehdä töitä kykyjensä mukaan. Työttömän pitäisi olla mahdollista ottaa myös lyhytaikaista työtä vastaan niin, että siitä jää käteen muutakin kuin byrokraattinen selkkaus.

Keskustan ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Inkeri Kerola kiinnitti huomiota tähän tärkeään asiaan: "suurimmat kannustinloukut ovat perusturvan varassa elävillä ihmisillä, joiden pienistä ansioista ei useissa tapauksessa jää senttiäkään käteen, kun sosiaaliturva vähenee vastaavalla määrällä. Meidän on luotava järjestelmä, jossa jokaisesta työssä tienatusta eurosta saa kaikissa tapauksissa kohtuullisen osuuden itselle."

Tämä oli lupaava viesti, Keskustanuoret ovat rummuttaneet asiaa niin perustulon kuin ahkeruustakuunkin nimellä. Oma tavoitteeni on, että asia tullaan kirjaamaan seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan. Nykyinen järjestelmä on työttömien kannalta kohtuuton.

Vaihtoehtoiset politiikkamittarit kehiin!

2011-01-31T21:20:00.001+02:00

Hui hai, päivät kuluvat sellaista kyytiä, että sitä ei ehdi edes blogia päivittämään!

Vaalikampanja alkaa mukavasti rullata eteenpäin, viikko sitten kokoontuneessa ensimmäisessä tukiryhmän kokouksessa jaoimme jo vähän vastuitakin. Koossa on jo nyt loistavia ihmisiä ja uusia otetaan mielellään mukaan jengiin!

Viime viikolla olin keskiviikosta perjantaihin Brysselissä tutustumassa Euroopan Unionin toimintaan. Kysyin Riikka Mannerilta GMO-viljelystä, talouskomissaari Olli Rehniltä ilmastolaista ja Rehnin kabinetissa talousasiantuntijana työskentelevältä Vesa Vihriälältä BKT:tta laajempien mittareiden käytöstä talouspolitiikan suunnittelussa.

Tänään on ollut uutisissa, että vaihtoehtoiset mittarit kiinnostavat myös Vihreitä, he haluavat seuraavan hallituksen ottavan käyttöön onnellisuusmittarin, jonka pohjalta poliittisia päätöksiä tehtäisiin. Mielestäni kanta on hyvä. On tärkeää, että politiikan onnistumista mitataan muullakin kuin bruttokansantuotteella.

Keskustan nuoret varapuheenjohtajat saivat vaihtoehtoiset mittarit jo nykyisen Mari Kiviniemen hallituksen ohjelmaan. Tämän kirjauksen ansiosta valtioneuvoston kanslian hankkeessa etsitään jo nyt mahdollisuuksia laajentaa hyvinvoinnin mittaamista nykyisistä, lähinnä talouteen keskittyvistä avainluvuista myös inhimillisen hyvinvoinnin ja ympäristön tilan paremmin huomioon ottaviin mittareihin.

Tiukemmat rangaistukset seksuaalirikoksista

2011-01-08T12:05:00.005+02:00

Luin tänään uutisen siitä, kuinka 28-vuotias helsinkiläinen lastenkerho-ohjaaja on saanut tuomion lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Helsingin Sanomien mukaan:

”... Mies kuvasi ja kosketteli 5–8-vuotiaita tyttöjä sekä työtehtävissään että vapaa-ajallaan vuosina 2003–2008.

Poliisi löysi miehen hallusta hänen ottamiaan kuvia, joissa oli ainakin neljä vähäpukeista tai alastonta tyttöä. Kaksi tyttöä joutui kuvattavaksi espoolaisessa iltapäiväkerhossa elokuun 2004 ja kesäkuun 2005 välisenä aikana.

Joissakin miehen vapaa-ajalla ottamissa kuvissa näkyy, kun hän koskettelee itse nukkuvien lasten sukupuolielimiä...”

Hämmästyttävintä tässä uutisessa oli miehen saama tuomio: Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen puoleksitoista vuodeksi ehdolliseen vankeuteen neljästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta sekä määräsi miehelle 35 päiväsakkoa. Siis puolitoista vuotta ehdollista vankeutta.

Paitsi lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, myös muista seksuaalirikosten tuomioista on viime vuosin käyty Suomessa kiivasta kansalaiskeskustelua. Tämä keskustelu on saanut tukea muun muassa Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Terttu Utriaiselta sekä ihmisoikeusjärjestö Amnestyltä.

Rikoslain pitää vastata kansalaisten oikeudentajua. Asioiden arvojärjestys ei saa olla se, että ihmisen omaisuutta Suomessa suojellaan seksuaalista koskemattomuutta tarkemmin. Viime joulukuussa hallitus on esitellyt joukon ehdotuksia rikoslain muutoksiksi seksuaalirikosten osalta. Nämä esitykset ovat tärkeitä, vaikka voi olla, että olisi ollut tarpeen uudistaa koko seksuaalirikoksia koskeva rikoslain luku.

Nyt esitettävien muutosten jälkeen jää vielä tehtävää. Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa tehdään parhaillaan selvitystä raiskausrikosten, seksuaaliseen tekoon pakottamisen ja seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytännöstä. Selvitys valmistuu lähikuukausina, minkä jälkeen tarvitaan lisää konkreettisia lainsäädäntömuutoksia.

Lisätietoja nyt esitetyistä muutoksista löytyy:

Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta täältä
ja yleisesti vaikkapa täältä.

Keskustanuoret ottivat kantaa aiheeseen muun muassa viime kesän hallitusohjelmaneuvotteluiden yhteydessä.

Suomalaisten hyvinvointi 2010

2010-12-16T09:31:00.002+02:00

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi eilen raporttinsa suomalaisten hyvinvoinnista.

Vuosi 2010 on ollut EU:n köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi, joten aiheesta on viime aikoina käyty kenties hieman tavallista enemmän keskustelua. Keskustelu ja seminaarit ovat mielestäni tarpeellisia. Kipeästi tarvittaisiin kuitenkin myös käytännön toimia tilanteen parantamiseksi.

Suomalaisten hyvinvointi ja terveys ovat kokonaisuudessaan kohentuneet viime vuosina, mutta samalla eriarvoisuus on useassa suhteessa kasvanut. THL:n selvityksen perusteella on ihan aiheellista kysyä eikö Suomessa enää haluta valtion toimin hillitä tuloerojen kasvua; tuloerot ja suhteellinen köyhyys ovat kasvaneet jatkuvasti kuluneiden viidentoista vuoden aikana.

Raportin yhteenvedossa todetaan, että tapahtuneeseen eriytyneeseen kehitykseen on syynä paitsi korkealla pysyvä työttömyys, myös 1990-luvun laman jälkeen toteutettu perus- ja vähimmäisturvan jäädyttäminen. Vaikka etuuksia on hieman nostettu, niiden taso on silti jäänyt jälkeen noin 20–30 prosenttia yleisestä ansiokehityksestä.

Laman jälkeisen politiikan seurauksena köyhyys on kasvanut etenkin työttömien ja vähimmäisturvan varassa olevien keskuudessa. Erittäin huolestuttavalta näyttää kuvio lapsiköyhyydestä; lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut vuodesta 1995 alkaen. Ja tämä on siis tapahtunut hyvän taloudellisen kasvun vuosina. Voimme vain kuvitella tällaisen politiikan seurauksia. Vaikka köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen ovat erillisiä ilmiöitä, ne liittyvät läheisesti toisiinsa. Köyhyys on merkittävä syrjäytymisen riskitekijä, ja syrjäytyminen voi alkaa jo varhain lapsuudessa. Viime maanantaina lapsiköyhyyteen kiinnittivät huomiota myös Suomen ja Ruotsin arkkipiispat kirkkojen lapsiköyhyys-seminaarin yhteydessä.

Köyhä lapsuus on riski lapsen kasvulle ja hyvinvoinnille. Se voi vaikuttaa muun muassa terveys- ja hyvinvointikäyttäytymiseen sekä lapsen ja hänen vanhempiensa mielenterveyteen. Köyhyys aiheuttaa lapselle häpeää sekä monenlaisia ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunteita. Perheen toimeentulo on toki vain yksi tekijä muiden joukossa vaikuttamassa perheiden hyvinvointiin. Se on kuitenkin niitä tekijöitä, joihin politiikalla voidaan vaikuttaa.

Perhepolitiikka on ollut korkealla keskustalaisten hallitusten asialistalla. Tämä on ollut ensiarvoisen tärkeää sosialidemokraattien ja kokoomuslaisten sinipunahallitusten tekemien leikkausten jälkeen. Keskustalaisten toimesta muun muassa kotihoidontukea on nostettu ja pienimmät äitiys-, isyys-, ja vanhempainrahat korotettu viimein työmarkkinatuen tasolle ja lapsilisiä korotettu. Toimeentulotuen asumismenojen omavastuun poistamisen ansiosta yli 60 000 lapsiperheen asema parani kymmenillä euroilla kuukaudessa. Myös osittaista hoitovapaata ja hoitorahaa on laajennettu ja perättäisten synnytysten äitiyspäivärahan tasoa laskeva vaikutus poistettu. Keskustalainen kädenjälki on siis näkynyt vahvasti. Kuten THL:n selvityksestä näkyy, kurottavaa kuitenkin riittää yhä. Rahan lisäksi tarvitaan perheneuvoloiden ja päivähoidon kaltaisia palveluita helpottamaan lapsiperheiden arkea.

Loppujen lopuksi politiikan kautta voidaan kuitenkin vaikuttaa vain rajallisesti. Vähintään yhtä tärkeää on se, että tuemme tarpeen tullen perheitä lähipiirissämme ja vähän naapureitakin. Kuntien ja järjestöjen organisoima vapaaehtoisuuteen perustuva tukihenkilö tai tukiperhetoiminta on hyvä esimerkki yksittäisten ihmisten mahdollisuuksista toimia.

Muun muassa Irlannista.

2010-12-02T16:58:00.005+02:00

Eduskunnassa äänestettiin tänään Irlannin pankkien pelastamisesta. Hallitus oli pyytänyt tiedonannollaan eduskunnalta mandaattia myöntää Euroopan rahoitusvakausvälineelle 741 miljoonan euron suuruiset takuut takaamaan sen Irlannille myöntämiä lainoja. Tämä mandaatti myönnettiin.

Viime viikkoina olen miettinyt paljon talouspolitiikkaa. Kokonaisuus vaikuttaa epäoikeudenmukaiselta; riskisijoittajat, pankit ja pankkiirit kahmivat voitot ja tavalliset veronmaksajat kantavat vastuun epäonnistuneista sijoituksista. Erityisen suututtavaa on se, että kyse ei ole vain yksittäistapauksesta vaan jo pitkään vallinneesta toimintatavasta.

Irlannin pankkien pääasiallisena rahoituslähteenä ovat jo kauan olleet lainat ulkomaisilta pankeilta. Luottamuksen ehtyessä tämä rahahana on sulkeutunut. Tällä hetkellä kaikki maan pankit ovat täysin riippuvaisia Euroopan Keskuspankin rahoituksesta. Irlannin valtio on taannut yksityishenkilöiden sijoitukset, joten yhtäkkistä joukkopakoa ei ole tapahtunut. Kuitenkin yritysten talletukset ovat vähentyneet luottamuksen heiketessä.

Irlannin valtio, pankit ja muut lainanottajat ovat velkaa Euroopan Keskuspankille ja EU-maiden pankeille moninkertaisen määrän maan bruttokansantuotteeseen verrattuna. On arvioitu, että velkarahoitukseen nojaava eurotalous halvaantuisi uuteen lamaan, jos Irlanti päästettäisiin kaatumaan. Jotta tämä vältettäisiin, muiden Euroopan maiden on pakko pelastaa Irlannin valtio ja pankit. Taloutta ei haluta päästää vapaaseen pudotukseen. Pelkkä tappioiden uhka saattaa jäädyttää pankkien välisen lainanannon.

Erityisesti Britannian, Saksan ja Ranskan pankeilla on huomattava määrä saatavia Irlannista. Vaikeimmassa asemassa ovat kuitenkin Portugali ja Espanja. Jos velkojat menettävät rahojaan Irlannissa, luottamus Portugaliin ja Espanjaan menee saman tien.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Tilanne on puistattavan vakava. Jatkuva lainalla eläminen ei voi enää jatkua. Lähes kaikissa länsimaissa tuntuu unohtuneen totuus siitä, että jotta rahaa voidaan käyttää, sitä pitäisi myös tienata. Velanottoa ei kuitenkaan voi tai ainakaan kannata lopettaa yhtäkkiä ja hallitsemattomasti. Suomessa tämä tarkoittaisi vaikeuksia tavallisille ihmisille, yrittäjistä palkansaajiin, eläkeläisistä nuoriin perheisiin. Työttömyyden lisääntyessä ja yritysten tilanteen heiketessä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito vaikeutuisi.

Yksittäisten maiden pelastusoperaatioiden rinnalla Euroopassa on nyt vauhditettava niiden perustavanlaatuisten ongelmien korjaamista, joita talousjärjestelmässämme on. Euroalueella kaikkien valtioiden ja pankkien on sitouduttava laittamaan taloutensa kuntoon. Pankkien ja valtioiden välistä riippuvuutta on vähennettävä niin, että sijoittajat kantavat jatkossa tappionsa itse. Syylliset on saatettava vastuuseen. Holtitonta velanottoa ja antoa sekä vastuutonta taloudenpitoa ei voida enää sallia.

Helsingin Sanomat analysoi EU:ssa hahmoteltuja tulevaisuuden kriisinhallintamekanismeja täällä.

Perustulomalleista sosiaaliturvan perusta

2010-11-15T18:06:00.001+02:00

Filosofian dosentti Tomas Wallgren (sd) kritisoi mielipidekirjoituksessaan (HS 10.11.2010) Heikki Hiilamon ja Osmo Soininvaaran näkemyksiä suomalaisen sosiaaliturvan kehittämisestä. Wallgrenin mukaan Soininvaaran virhe on parhainten toimeentulevien jättäminen ulos kuvasta. Perustuloon, tai lähes samaa tarkoittavan negatiivisen tuloveroon, perustuva sosiaaliturva voidaan kuitenkin toteuttaa todella monella tavalla. Uudenlaisen järjestelmän edut ovat mielestäni mahdollisia haittavaikutuksia suuremmat.

Ottamatta kantaa Soininvaaran mallin yksityiskohtiin, on myönnettävä, että perinteinen suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on kriisissä. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tulee vuotaan 2026 mennessä olemaan sataa työikäistä kohden lähes 70,5 huollettavaa. Nykyisin vastaava luku on reilut 50. Tähän lukuun ei siis ole laskettu mukaan mahdollisia työttömiä. Kaikkien tahojen, jotka haluavat säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan, pitäisi pikemmin kuin tyrmätä uudistuksia, olla aktiivisesti suunnittelemassa miten palvelut ja sosiaaliturva voidaan jatkossa järjestää.

Suomessa on keskusteltu ainoastaan pintapuolisesti erilaisista perustuloon tai negatiiviseen sosiaaliturvaan liittyvistä sosiaaliturvamalleista. Viimeistään nyt on aika aloittaa todellinen yhteiskunnallinen vuoropuhelu sosiaaliturvamme tulevaisuudesta. On myönnettävä, että ansiosidonnaisuuteen ja normaalin työsuhteen olettamukseen perustuvat sosiaaliturvamallit eivät ole ajan tasalla. Esimerkkinä ansiosidonnaisten sosiaaliturvatukien ongelmista ovat köyhyysloukut, jotka estävät työttömiltä saatavilla olevan satunnaisen työn tekemisen.

Sosiaaliturvan uudistamispyrkimyksissä on kerta toisensa jälkeen jumiuduttu muun muassa etujärjestöpoliittiseen näpertelyyn. Kyky kokonaisvaltaiseen uudistukseen on puuttunut, koska kukaan ei ole ollut valmis tinkimään saavuttamistaan etuuksista ja ajattelemaan pitemmälle. Kokonaisuuden kannalta tämä on tarkoittanut aina vain sekasortoisempaa järjestelmää. Nykyinen järjestelmä on syntynyt kasaamalla etuuksia toinen toistensa päälle, jolloin on päädytty tilanteeseen, jossa kansalaiset eivät enää ole keskenään yhdenvertaisessa asemassa.

Perustulon ensimmäinen pääajatus on, että sosiaaliturvatuen perusosa olisi kaikille sitä saaville samansuuruinen riippumatta syystä, joka on johtanut tulojen pienuuteen. Toinen päätavoite on, että työn vastaanottaminen on helppoa ja kannattavaa. On kestämätöntä, että nykytilanteessa pienituloisuuden syy vaikuttaa siihen, minkä verran on oikeutettu saamaan tuloja. On yhtälailla hyvin outoa, että tukimuodosta riippuen tuen tasoon vaikuttavat tulolajit vaihtelevat. Toivon ennakkoluulotonta vuoropuhelua aiheesta!

Olen nyt virallisesti ehdokas eduskuntavaaleissa.

2010-11-05T00:30:00.002+02:00

Helsingin piiri nimesi 4.11. 16 ehdokasta ensi kevään eduskuntavaaleihin. Loput viisi nimetään myöhemmin.

Jo näillä 16 nimellä ehokaslista on loistava. Olen erityisen ilmoinen siitä, että meitä nuoria ehdokkaita on neljä kappaletta ja mukana on muun muassa Suomen Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Teppo Säkkinen. Lista kaikista ehdokkaista löytyy osoitteesta http://www.helsinginkeskusta.fi/fi/eduskuntavaaliehdokkaat/.

Odotan innolla kampanjointia keväällä. Toisaalta ehdokkuus myös jännittää.

Olen avannut kotisivut. Käykäähän tutustumassa!

Ehdolle eduskuntaan.

2010-09-27T19:46:00.000+03:00

Allekirjoitin viikko sitten maanantaina ehdokassuostumuksen eduskuntavaaleja varten. Lopullisen päätöksen ehdokkuudestani tekee Helsingin Keskustan syyskokous marraskuussa, mutta todennäköisesti pyrin siis kansanedustajaksi ensi kevään vaaleissa.

Harkitsin ehdokkuutta pitkään ja välillä jo vakaasti päätin olla lähtemättä mukaan. Moni ehdokkuuteen ja politiikkaan liittyvä asia hirvittää. Eniten se kuinka kova tämä maailma on. Julkisuudessa saatetaan käsitellä poliitikkoja todella julmasti ja inhottavasti. Joidenkin lehtien lukemisesta on tullut niin paha mieli, että omaa hyvinvointiani ajatellen olen lopettanut niiden lukemisen. Myöskään tavalliset suomalaiset eivät kyselyiden mukaan juuri arvosta poliitikkoja. Tällainen ammatti ei ymmärrettävästi juuri houkuta. Mieluummin sitä seuraa sivusta ja tuntee moraalista ylemmyyttä suhteessa poliitikkoihin kuin on itse yksi heistä.

Kuitenkaan en haluaisi nostaa käsiä ylös ja jättää politiikkaa. Uskon, että politiikassa mukana olevat ihmiset eivät ole sen kummempia kuin tavallinen kansakaan. Melkein jokainen meistä tekee virheitä ja jos ei nyt valehtele niin ainakin jättää osan asioista kertomatta. Jokainen meistä toimii joskus ajattelemattomasti ja sanoo asioita, jotka jälkeenpäin harmittavat. Itse ainakin olen tehnyt ja teen virheitä. Niistä kuitenkin voi oppia ja mennä eteenpäin. On toki äärimmäisen tärkeää, että päättävässä asemassa olevien ihmisten toimintaa tarkkaillan ja siitä raportoidaan (esimerkiksi vaalirahoituksen ympärillä käyty keskustelu on mielestäni ollut suurelta osin aiheellista ja tarpeen). Kuitenkin on muistettava, että täydellistä ihmistä ei ole olemassa.

Kaikesta huolimatta päädyin allekirjoittanut ehdokassuostumuksen. Mitkä asiat painoivat vaakakupissa ehdokkuuden puolesta?

A) Intohimo yhteiskunnallisiin asioihin. Perustulon mahdollisuudet, kulutuksen kohtuullistamisen välttämättömyys ja kehitysmaiden tilanteen parantaminen ovat esimerkkejä asioista, jotka yksinkertaisesti kiinnostavat minua todella paljon. Eduskunta on yksi paikka, jossa voi tehdä töitä maailman muuttamiseksi edes himpun verran oikeudenmukaisemmaksi.
B) Uskon, että eduskuntaan tarvitaan erilaisista taustoista olevia ihmisiä. Haluan tarjota helsinkiläisille tällaisen vihreän keskustalaisen vaihtoehdon äänestettäväksi.
C) Ympäriltä tullut tuki ja tsemppaus. Kukaan ei pysty yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen yksin ja siksi muiden tuki on äärimmäisen tärkeää.
D) Eduskuntavaalikampanjoinnin tunnelma on kuulemma kokemisen arvoinen. Luulen, että yrittämättä jättäminen olisi saattanut jäädä harmittamaan.
E) Lahden puoluekokouksen tunnelma oli mieletön ja keskustan uusi puoluejohto ansaitsee ensi kevään vaaleissa monipuolisen ja vahvan ehdokaskaartin ympärilleen. Jos tarvis, olen valmis olemaan osa tuota porukkaa.

Tällaisia ajatuksia näin keskustaristeilyn jälkeisissä tunnelmissa nousi mieleen. Ensi keväänä linjataan taas kenen johdolla Suomea viedään seuraavat neljä vuotta. Se on sen verran tärkeä juttu, että en näemmä voinut jättäytyä ulkokehälle :)

Paluu tauolta

2010-09-22T23:38:00.002+03:00

Pitkän tauon jälkeen on jälleen aika päivittää blogia. Pahoittelut epäaktiivisuudesta. Olen pyrkinyt olla sitäkin aktiivisempi muilla sektoreilla. Kesä meni Espanjaa, Portugalia ja Ranskaa kierrellessä muun muassa. Kokeilin surffaamistakin ja pääsin muutaman kerran pystyynkin! Oheinen kuva on surf-campilta, jolla olin vajaan viikon. (http://www.surfivorcamp.com/)

Politiikassa on tapahtunut valtavasti. Keskustan puoluekokous oli upea. Johto vaihtui, mutta politiikan uskottavuuden palauttaminen vaatii vielä runsaasti töitä. Olen erittäin tyytyväinen siihen otteeseen, jolla Mari Kiviniemi, Timo Laaninen, Annika Saarikko ja Tuomo Puumala ovat alkaneet viedä puoluetta eteenpäin.

Kaupunkipolitiikassa en viime keväänä pahemmin päässyt kokouksiin (varsinainen jäsen Mika Rossi pääsi). Tänä syksynä olen ollut kerran kokoustamassa. Kyselin tuolloin paikalla ollelta Penttilältä kaupungin vuokra-asuntoyhtiöiden pääomasuunnitelmasta. Uudistuksessa on tärkeää huolehtia, että asukasdemokratia toimii.

Lisäksi olen luvannut olla Keskustan ehdokkaana ensi kevään eduskuntavaaleissa. Tästä aiheesta lisää myöhemmin.

Suomi kaipaa yhtenäistä Keskustaa

2010-06-10T09:13:00.001+03:00

Maalaisliitto - Keskustalla on ollut erityinen rooli Suomen historiassa. Itsenäistymisen ja sisällissodan ajoista tähän päivään olemme olleet rakentamassa suomalaista hyvinvointivaltiota ja alueellisesti tasa-arvoista Suomea. Karu tosiasia on, että ilman Keskustaa Suomi näyttäisi hyvin erilaiselta. Ihmisyydestä, maahengestä ja mahdollisuuksien tasa-arvosta ponnistavan puolueen eteen myös meidän nuorten on ollut mielekästä tehdä työtä.

Keskustaa kohtaan tuntemastamme arvostuksesta johtuen puolueemme ympärillä viimeiset vuodet käyty keskustelu on surettanut. Politiikan sisällöt ovat hukkuneet rahoituskuvioiden alle. Keskustelu on ollut välttämätöntä seurausta modernin yhteiskunnan ja vanhojen toimintatapojen yhteentörmäyksestä. Valitettavasti Keskusta on joutunut tämän myrskyn silmään, osasyynä tässä ovat sattumat ja median erityisen kriittinen suhtautuminen. Olennaisinta on katsoa peiliin: emme ole aina kyenneet kulkemaan toimintatavoiltamme edistyksellisen kansanliikkeen tavoin etunenässä.

Vaalirahakohun tiimellyksessä puolueemme on tehnyt paljon rahoituksen avaamiseksi. Keskusta on näyttänyt esimerkkiä muille isoille puolueille avaamalla vaalirahoitustaan pitkältä ajalta. Vaikka tämä on ollut arvostettavaa toimintaa, tehdyt toimet eivät ole parantaneet haavoja. Paitsi että puolueen kannatus on laskenut kaikissa käydyissä vaaleissa, myös gallupit ovat vakava viesti kansalta Keskustalle. Sisäisen luottamuksen lisäksi tarvitsemme luottamusta myös tavallisilta ihmisiltä, jotka eivät äänestä puoluekokouksessa.

Näemme, että puolueen yhtenäisyyden on oltava tulevassa puoluekokouksessa ykkösasia. Puoluesihteerivalinnassa ei ole kyse siitä annetaanko periksi "Etelän Medialle" vai ei. Kyse on keskustalaisten puoluetta kohtaan tuntemasta luottamuksesta, sen rakentaminen nykyiselle pohjalle vaikuttaa mahdottomalta. Puolueemme on vakavassa tilanteessa. Aistittavissa on aito riski siitä, että jos pöytää ei saada nyt puhdistettua riittävästi, puolue voi jopa jakaantua kahtia.

Puoluesihteeriksi ehdolla oleva Suomenmaan päätoimittaja Timo Laaninen on Keskusta-aatteen ihminen sydänjuuriaan myöten. Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajana ja Keskustanuorten liittosihteerinä toiminut puolueen mies on sittemmin siirtynyt politiikan taustalle ja ollut tärkeänä tukijana keskustalaisille pääministereille. Laanisen tuntevat ja hänen kanssaan työskennelleet ovat oppineet arvostamaan hänen kykyään kuunnella, ajatella ja kannustaa. Luotamme siihen, että Laanisen johdolla Suomen Keskustalla on mahdollisuus yhdistyä, päästä eteenpäin ja voittaa vajaan vuoden päästä olevat vaalit. Hän on vahvin ja paras valinta puoluesihteeriksemme.

Lahden puoluekokouksesta keskustalaisilla on mahdollisuus valita puolueelle uusi johtoviisikko. Tähän tilaisuuteen on mielestämme suhtauduttava vakavasti ja vastuuta tuntien. Ei ole yhdentekevää kuinka Keskustan käy.

Katja Asikainen
Keskustan Pohjois-Karjalan piirin varapuheenjohtaja
Kesälahti

Asko Autelo
Uudenmaan Keskustanuorten varapuheenjohtaja
Vihti

Aleksi Eskelinen
Keskustanuorten varapuheenjohtaja
Kuopio

Topi Heinänen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Ruokolahti

Sami Hänninen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Kalajoki

Heikki Kaisto
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Oulu

Anssi Kekkonen
Kaupunginvaltuutettu
Viitasaari

Markus Kinnunen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
Helsinki

Eeva Kärkkäinen
Keskustan puoluehallituksen varajäsen
Helsinki

Juho Mattila
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtaja
Merijärvi

Mari Mäki
Keskustan Lapin piirin piiritoimikunnan jäsen
Rovaniemi

Matias Ollila
Keskustan Varsinais-Suomen piirin varapuheenjohtaja
Turku

Tuomas Paasonen
Espoo

Petri Toivola
Eduskuntavaaliehdokas 2011
Jyväskylä

Eikö vihreitä kiinnosta estää ydinvoiman lisärakentamista?

2010-05-10T10:41:00.006+03:00

Osallistuin lauantaina ydinvoiman vastaiseen mielenosoitukseen Helsingissä. Mielenosoitus kokosi yhteen kolmisentuhatta ihmistä, jotka uskovat, että Suomen mahdollisuudet ovat ydinvoiman sijaan uusiutuvassa energiassa. Mielenosoitus lienee vuoden suurimpia, mutta mihin katosi sen medianäkyvyys?

Ainoa mielenosoituksesta kunnolla uutisoinut taho oli YLE, muiden medioiden tiedottaminen oli "Vihreät marssivat ydinvoimaa vastaan" –tasoa. Otsikko johtui siitä, että vihreiden puoluevaltuuskunta ilmapalloineen ja näyttävine puoluetunnuksineen, osallistui mielenosoitukseen. Ennen mielenosoitusta poliittiset nuorisojärjestöt sopivat, että mielenosoituksen pointti eivät ole puoluetunnukset vaan ydinvoiman vastustaminen. Niinpä päätettiin, että jokaisen järjestön (yksi) banderolli on ikään kuin allekirjoituksena mielenosoituskulkueen lopussa. Vihreille tämä ei kuitenkaan näyttänyt menneen perille.

Harmillista on, että vihreiden toiminta soti kampanjan ideaa vastaan. Ajatuksena on nimenomaan poikkipoliittisuus, keskustan ja demareiden kannattajat vastustavat ydinvoimaa siinä missä vihreiden ja vasemmistoliitonkin kannattajat. Nyt kampanjan suurtapahtuman uutisointi jäi surullisesti vihreiden ydinvoimakannan tiedottamiseksi. Jos vihreät olisivat olleet kiinnostuneita muustakin kuin omasta medianäkyvyydestään, mielenosoituksen sanomalla olisi ollut paremmat mahdollisuudet päästä perille ydinvoimakantaansa harkitseville keskustan ja SDP:n kansanedustajille. Nyt ydinvoimamyönteiset Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja MTV saattoivat kuitata suurtapahtuman "vihreiden marssina".

Äänestä ydinvoima historiaan –kampanjassa ympäristöjärjestöt Suomen luonnonsuojeluliitto, Natur och Miljö, Maan ystävät, Luonto-Liitto ja Greenpeace sekä Keskustanuoret, Keskustaopiskelijat, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Liitto ViNO, Svensk Ungdom, Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK, Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat kampanjoivat yhdessä lisäydinvoiman rakentamista vastaan.

Politiikan tankerokieli

2009-11-17T23:20:00.003+02:00

Ylen aamu-tv:ssä oli tänään yhtenä aiheena politiikan kieli. Jussi Lähde on kirjoittanut Politiikka - Suomi -sanakirjan ja hän oli kertomassa teoksestaan. Keskustelu oli erittäin totta. Sama asia on noussut esille monessa keskustelussa parin viime viikon aikana. (ohjelman voi katsoa areenasta: http://areena.yle.fi/video/556800)

Politiikassa tarttuu helposti virkamiestoiminnassa käytetty tapa kirjoittaa ja puhua. Kieli on hallinnollista ja tavoitteena on vastata kysymykseen sanomatta omaa mielipidettä, ettei vaan tulisi vastattua väärin. Kuten Lähde aamu-tv:ssä sanoo, tämä tekee politiikasta epäkiinnostavaa. Suomen politiikassa ja sen kielessä voisi todellakin olla enemmän väriä.

Joskus lautakunnassa on törmännyt virkamiesvastaukseen, joka ei oikeastaan vastaa ollenkaan kysymykseen. Minä sitten kysymään, että eikö tässä voisi vastata esitettyyn kysymykseen. Sain vastaukseksi, että näin näihin on tapana vastata ja periaatteessa vastauksesta käy ilmi positiivinen suhtautuminen. En syytä virkamiehiä, tämä on vuosisatojen saatossa opittu käytäntö, jota on vaikeaa muuttaa.

Pahinta tietysti on peiliin katsominen. Sorrun itsekin turhan usein kankerotylsyysvaikeaselkoisuus -kielenkäyttöön. Yritän parhaani, mutta seura tekee kaltaisekseen. 16-vuotiaana politiikkaan lähteneellä on vakava riski sairastua tankerokielisyyteen. Immuniteettiä voi lisätä vaikkapa lukemalla kaunokirjallisuutta tai metro-lehden tekstiviestipalstaa.

Ps. Liittyen HS:n sunnuntaidebatin kirjoitukseen (Rossi&Nummikoski), kokoomuksen ja keskustan lähtökohtaisia eroja tiivistää hyvin S.Alkio: "Maalaisliiton on asetettava ihminen korkeammalle kuin hänen tuottamansa työ."

Voi voi sosia(a)lidemokratteja...

2009-11-16T23:06:00.005+02:00

Keskustassa nuorisojärjestö sentään kantaa edistyksen lippua, demarinuorilla taitaa olla taantumuksen kahleet nilkoissa kiinni. Oheinen kannari kertonee jotain SDP:n nuorisojärjestön tilassa. Nuoret siinä vaativat silmät kirkkaina kolmea lisäydinvoimalaa ja toivovat, että "Lisärakentaminen ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että panostuksia uusiutuviin energiamuotoihin ei lisättäisi jatkuvasti."

http://www.demarinuoret.fi/uutiset/demarinuorten-liittohallitus-kaikki-kolme-lupaa-myennetteve

Tässä kohdassa on korostettava kaikille insinööreille, että vastustan siis fissioydinvoimaa, joka on nykyisin käytössä oleva, ydinjätettä tuottava, ydinvoimamalli. Mahdollisesti hamassa tulevaisuudessa hyötykäyttöön saatu fuusiovoima voisi olla parempi ratkaisu.

Ydinvoima tuottaa haitallista radioaktiivista jätettä eikä luo Suomeen mainittavasti uusia työpaikkoja tai innovaatiomahdollisuuksia. Ydinvoima ei hyödynnä sitä kapasiteettia, joka Suomen luonnonvaroissa on. Sen sijaan, että tuomme tai rikastamme uraania ulkomailla meidän kannattaa rakentaa kestävää tulevaisuutta kotimaisilla polttoaineilla. Valitettavasti kokemus monilla paikkakunnilla osoittaa, että ydinvoiman lisärakentaminen on pois muihin polttoaineisiin panostamiselta.

Keskustaristeily

2009-11-03T18:19:00.003+02:00

Olin viikonloppuna risteilemässä noin 1400 muun keskustalaisen kanssa. Risteily oli ensimmäiseni ja positiivinen kokemus. Tunnelma oli hyvä ja kävin monia kiinnostavia keskusteluja eri puolilta Suomea kotoisin olevien ihmisten kanssa. Myös risteilyn paneelit ja ne työpajat, joihin osallistuivat olivat erittäin hyviä.

Kansanedustaja Timo Kaunisto kirjoittaa risteilyn tunnelmista osuvasti tämän päivän Suomenmaan kolmossivulla. Hän kysyy: "Mikä on puolueen asento tämän viikonlopun jälkeen? Odottava, latautuva. Messiasta ei tule, mutta sellainen organisaattori tarvitaan, joka palauttaa puolueen sisälle paremman luottamuksen. Tästä luottamuspääomasta meillä se suurin pula taitaa edelleen olla."

Tämän aamun aamu-tv:ssä kolmen A:n kopla: Annika Saarikko, Antti Rantakangas ja Aleksi Eskelinen keskustelivat puolueen mahdollisesta ministerikierrätyksestä. Keskustelu oli varsin varovaista, mutta hyvää. Pelkkä ministerikierrätys ei varmasti riitä puolueen eduskuntavaalikannatuksen saamiseksi. Annika Saarikko totesikin keskustelussa, että Keskustan on kerrottava, miksi sitä kannattaa äänestää vielä kahdeksan vuoden hallitusvastuun jälkeenkin. Maailma ei ole valmis, Keskustaa tarvitaan.

Keskustanuorten liittokokouksen jälkeen...

2009-10-27T17:08:00.003+02:00

Liittokokous on nyt ohi ja henkilövalinnat tehty. Tällä kertaa varapuheenjohtajan paikka jäi saamatta. Vaalipettymyksen ja kyyneleiden jälkeen on aika käydä töihin. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Politiikassa tappioita tulee ja niistä voi oppia paljon. Liittohallitusvaalissa sain mandaatin jatkaa töitä Keskustanuorten liittohallituksessa jäsenenä seuraavat kaksi vuotta. Kiitos kaikille tuesta ja tsempistä! Tukenne ei mennyt hukkaan!

Ensi vuonna Keskustanuorissa aloitetaan strategiatyö, jossa uskoakseni pystytään karsimaan byrokratia politiikan tieltä. Myös ympäristö ja luonnonvarapolitiikkaa sekä talouspolitiikkaa tullaan linjaamaan 2010 vuoden aikana. Pyrin molemmissa projekteissa pitämään 2000-luvun alkiolaista näkökulmaa esillä. Santeri Alkion sanoin: materialismin sijaan on tavoiteltava sivistystä.

Keskustanuorten varapuheenjohtajiksi valittiin Aleksi Eskelinen ja Carita Maisila. Molemmat valituista ovat tulleet minulle tutuiksi ja uskon, että tämä kaksikko tulee tekemään loistavaa työtä järjestömme eteen! Keskustanuorten puheenjohtajaksi valittiin Antti Kurvinen. Minulle liittokokouksen tärkein poliittinen päätös oli se, että kielteinen ydinvoimakanta säilyy jatkossakin.

Ydinvoimakanta: http://www.keskustanuoret.fi/portal/suomi/ajankohtaiset/?id=637
Liittokokoustiedote: http://www.keskustanuoret.fi/portal/suomi/ajankohtaiset/?id=636

Kuka pelkää talouspolitiikkaa?

2009-09-23T10:13:00.001+03:00

Kaikkien ihmisten täytyy luonnon pakosta olla taloustieteilijöitä, kirjoitti Santeri Alkio jokseenkin sata vuotta sitten. Hän totesi, että yhteiskunnallisen taloustieteen historia on jotain sellaista, josta kaikkien ihmisten tulee olla tietoisia. Uskon, että talouden laaja-alainen ymmärtäminen vaatii paitsi laskentakaavojen, myös taloushistorian tuntemista.

Maailman uutisia on lähes vuoden hallinnut yksi aihe ylitse muiden: talouskriisi. Olin viime keväänä seminaarissa, jossa oli puheenvuoro pankkien yhteiskuntavastuusta. Puheenvuoron käyttänyt pankinjohtaja kertoi ajattelevansa, että kriisin syy on kansainvälisen talouden toimijoiden heikko moraali. Se, että voiton tavoittelusta on tullut bisnesmaailman ainoa tarkoitus. Nyt markkinataloususkovainen sanoisi, että noinhan se on aina ollut ja on parasta aina ollakin. Ne yritykset, joiden tuotteet käyvät kaupaksi, menestyvät. Näin vapaassa markkinataloudessa valta on lopulta kuluttajilla. Tämä ei kuitenkaan riitä takaamaan tasa-arvoa, sillä samalla valta on niillä, joilla on eniten rahaa. Siksi tarvitaan kansainvälisiä pelisääntöjä.

Talouskriisi on saanut myös poliitikot arvioimaan uudelleen politiikkaansa. Keynesiläisyys on palannut muotiin, sanotaan. Tämä tarkoittanee sitä, että usko puhtaaseen markkinatalouteen ja vapaisiin rahoitusmarkkinoihin on vaihtunut ajatukseen valtiosta tasapainottamassa suhdannevaihteluita. Monet taloustieteilijät taas eivät Keynesiin usko, heidän mielestään monetaristit voittivat keynesiläiset jo 60-70-luvulla. Monetaristien mukaan inflaatioon ei pitäisi yrittää vaikuttaa säätelemällä kulutuskysyntää tai kokonaiskysyntää valtion toimesta (verot, julkiset menot) vaan säätelemällä liikkeellä olevan rahan määrää keskuspankin toimin ( esimerkiksi korot). Osa taloustieteilijöistä ei halua puuttua koko keskusteluun, koska rahvas kansa ja oppimattomat poliitikot eivät ymmärrä kansantalouden lainalaisuuksia. Itse kuulunen molempiin edellä mainituista ryhmistä. Uskaltaudun nyt kuitenkin puhumaan talouspolitiikasta sillä sen puitteissa tehdään jatkuvasti arvovalintoja. Laman hyvä puoli on se, että se on tuonut talous - ja veropolitiikan politiikan keskiöön ja arvovalinnoista on keskusteltava avoimesti ja moniäänisesti. Emme voi jättää noita valintoja sokeasti ”asiantuntijoille”.

Meidän on kannatettava kansainvälistä elinkeinovapautta, ei keinotteluvapautta. Ihmisillä on oltava mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin, ei kuitenkaan toisista piittaamatta. Joskus arvoja on asetettava tärkeysjärjestykseen, elinkeinovapaus ei saa tehdä tasa-arvon toteutumista mahdottomaksi. Yksittäisten ihmisten vastuun lisäksi tarvitaan yhteistä vastuunkantoa. Samalla kun talouskasvu on nostanut elintasoamme länsimaissa, materiakeskeiset elämänarvot ovat lisänneet ihmisten eriarvoisuutta ja onnettomuutta. Tutkimusten mukaan ihmisten onnellisuus ei ole lisääntynyt sitten 70-luvun. Kasvava kulutus on kuitenkin vienyt elinympäristömme kuilun partaalle.

Pääministeri Vanhasen avaus kolmannesta tiestä on saatava konkretiaksi. Talousjärjestelmä voi osaltaan tehdä maailmasta joko tasa-arvoisemman tai eriarvoisemman paikan. Läpi ihmiskunnan historian ihmisten, yritysten, valtion ja muiden tekijöiden suhteita on järjestetty erilaisin tavoin. Aika-ajoin nämä talousjärjestelmät ovat muuttuneet tai niitä on muutettu. Myös nykyistä järjestelmää on pystyttävä arvioimaan sen hyvien ja huonojen saavutusten valossa. Vaihtoehtoja mietittäessä historian tunteminen on avuksi. Kerttu-verkosto järjestää lokakuun alussa seminaarin aiheella Talouden Anatomia. Seminaari tekee laaja-alaisen katsauksen talouteen, perustavanlaatuisten kysymysten esittäminen on toivottavaa. Tarvitsemme laajempaa keskustelua talouspolitiikan päämääristä. Talouskriisin ja ympäristökriisin seurauksena on muodostunut tilanne, jossa meillä on mahdollisuus kääntää maapallon kurssia parempaan suuntaan, tehkäämme niin!

Julkaistu 23.9.2009 Suomenmaassa

Ilmastopolitiikassa perässähiihtäjille ei riitä lunta

2009-01-12T16:21:00.002+02:00

Me suomalaiset olemme tottuneet kuulemaan kansainvälisistä tutkimuksista maamme ympäristönsuojelun tason olevan huippuluokkaa. Ilmeisesti ilmastopolitiikastamme ei voi sanoa samaa: tuoreessa vertailussa Suomen ilmastopolitiikka on todettu yhdeksi maailman heikoimmista. Climate Change Performance Index vertasi 57 teollisuusmaata ja kehittyvää taloutta, jotka aiheuttavat yli 90 prosenttia kaikista maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Suomi sijoittui 45 sijalle kun naapurimaamme Ruotsi nostettiin vertailun kärkeen. Vertailussa tärkein mittari oli maan ilmastopäästöjen määrän muuttuminen.

Ympäristöpolitiikka on viime päivinä ollut näkyvästi esillä mediassa. Viime perjantaina Euroopan Unionin johtajat sopivat ilmastonmuutoksen vastaisista toimista. Äskettäin Puolassa koolla ollut YK:n suurkokous puolestaan pääsi sopuun tulevan ilmastohuippukokouksen valmistelusta. Suomen oma pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia julkaistiin reilu kuukausi sitten. Kyseinen ohjelma sisältää monia hyviä avauksia muun muassa energian kulutuksen kääntämisestä laskuun. Kokonaisuutena strategia jää kuitenkin varsin vaisuksi. Esimerkiksi uusiutuvan energian tuottajia edustavat järjestöt arvioivat, että uusiutuvan energian tuotantotaso ja asetetut tavoitteet perustuvat osittain väärille pohjatiedoille ja ovat aivan liian vaatimattomia. Käydyn keskustelun yhteydessä Keskustanuoret vaativatkin useiden muiden järjestöjen kanssa Suomea sitoutumaan hallituksen esitystä kunnianhimoisempiin tavoitteisiin eli vähentämään päästöjään 20 % sijaan 30 % vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta.

Miksi Suomen sitten kannattaa mieluummin toimia ilmastopolitiikan edelläkävijänä kuin odottaa tiukempien kansainvälisten päästösopimusten syntymistä? Suomen strategian päästötavoitteet pohjatutuvat Euroopan Unionin tämänhetkisiin tavoitteisiin, jotka taas perustuvat hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin, IPCC:n, neljänteen arviointiraporttiin. Tuon raportin mukaan teollisuusmaiden täytyy vähentää päästöjään 60–80% vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä, jotta meillä on edes 50 % mahdollisuudet pysäyttää ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen. Kuitenkin jo tuossa IPCC:n tutkimuksessa todetaan ettei siinä ole laskettu mukaan kaikkia keskeisiä asiaan vaikuttavia seikkoja, kuten arktisten ikirouta-alueiden sulamisen aiheuttamia metaanipäästöjä. Uusimpien tutkimusten mukaan teollisuusmaiden onkin vähennettävä päästöjään 80–95% vuoteen 2050 mennessä. Suomen tavoitteet ovat siis jo syntyessään jälkijunassa. Myös teollisuuden kannalta taloudellisinta olisi pysyä ennakoimaan tulevat päästörajojen tiukennukset varhaisessa vaiheessa. Perässähiihtäjiltä jäävät hyödyntämättä päästörajoitusten mahdollisuudet uusien työpaikkojen ja yritystoiminnan luomisessa. Ihanteellisinta kilpailukyvyllemmehän on, että Suomi on myös ilmastoteknologian johtava maa ja voimme viedä osaamistamme muualle maailmaan.

Keskusta-aatteen ja Alkiolaisuuden suhde luontoon on aina ollut poikkeuksellisen läheinen. Vuonna 1915 Santeri Alkio kirjoitti kuinka maa elättää ”sen sukupolven, joka taasen ei tyydytä maan antimilla vain rahanhimoaan, vaan joka etsii vuorovaikutuksesta maan kanssa niitä uusia elämänkäsityksiä, jotka antavat suurille ihmisjoukoille elämäniloa: halua elää ja tehdä työtä!”. Suomen puolueista Keskusta onkin ollut etunenässä nostamassa ympäristökysymyksiä poliittiselle agendalle, toivon että tämä työ jatkuu. Puolueemme ympäristöpolitiikkaa kuvaavia termejä lienevät käytännönläheisyys ja realistisuus. Alkiolaisessa ajatusmaailmassa ymmärretään, että ihmiskunnan kehityksen perustana on aina oltava luonnon hyvinvointi. Tässä ajattelussa luonnonsuojelu ei tarkoita luonnon ja ihmisen eristämistä, päinvastoin, luonto nähdään ”kaikkien ihmisten äitinä". Realistinen vihreys ei saa tarkoittaa tavoitteettomuutta, sen on oltava tosiasioiden hyväksymistä ja vastuullisuutta. Ilmastokysymys on tämän hetken polttavin ympäristöpoliittinen haaste. Toimiin on ryhdyttävä tänään, viivyttely sysää vastuun tuleville sukupolville.

(Kolmossivu, Suomenmaa 17.12.2008)

Maalaisjunteista

2008-11-17T17:26:00.005+02:00

Suomenmaassa oli juttu Helsingin Keskustan syyskokouksesta, jossa keskusteltiin muun muassa vaalitappion syistä. Jutussa oli myös lainaus minun puheenvuorostani. Puheenvuoron sisältö oli kokonaisuudessaan jotakuinkin se, että puutarhakaupunkipuheet eivät ainakaan edistäneet kannatustamme Helsingissä, täällä niitä pidettiin urbaanin elämäntavan vastustamisena ja meitä keskustalaisia tyhminä maalaisjuntteina. Omasta mielestäni puutarhakaupunkivisiossa on paljon hyvää, esimerkiksi ajatus siitä, että kotien ja työpaikkojen olisi ihanteellista olla lähellä toisiaan ja asuma-alueita rakentaessa niistä tulisi pyrkiä tehdä eläviä kaupunginosia, ei ainoastaan nukkumalähiöitä. Valitettavasti idea vaan ymmärrettiin kenties melko yksisilmäisesti kaupunkikulttuurin vastustamisena.

Suomenmaan artikkelia seurasi myös Keskustelua lehden nettisivulla. Mukana olivat myös seuraavat kommentit: ” Kissa kiitoksella elää voisi sanoa Hesan porukalle. Siellä on unohdettu täysin muu Suomi, kun ollaan menestyksen huumassa rinta kaarella porskuteltu menemään oikeistopolitiikalla. Lopulta kansa katsoi, että nyt riittää ja seuraavissa vaaleissa tärähtääkin päin näköä, jos ei puolueen linja muutu. Kaivakaa äkkiä ne Alkion opit esiin ja ryhtykää noudattamaan niitä. Myös EU:n perussopimus vaikutti tulokseen.” ja ” Taas alkaa oma kehu haista! Siihen sitä syyllistytään ja kun mielipiteet eivät miellytä tulevat herrat sanomaan miten hyvä on. Nyt syyllistettiin Korhonen, oikein vainon kera. Kuitenkin Korhonen taisi olla ainoa, jolla oli edes hajua mitä kentällä tapahtuu. Hienohelmat ja herrat pysyttelivät sisätiloissa ja syyttivät Korhosta ennen vaaleja ja vaalien jälkeen. Ottakoot peilin ja sanokoot kuvalleen saman mistä Korhosta syyttivät. Ja taas me junttimaaseudun ihmiset estettiin Cityjen menestys.”

Ainoa ongelma ei siis näytä olevan keskustalaisena olemisen vaikeus Helsingissä vaan myös helsinkiläisenä olemisen vaikeus Keskustassa?

En väitä ettenkö olisi maalaisjuntti. Kuten noin puolet helsinkiläisistä, myös minä olen muualta tullut. Olen muuttanut tähän Suomen pääkaupunkiin maalta, pienestä Leppävirran kunnasta, Savon sydämestä ja pidän edelleen maaseudun rauhasta ja puhtaasta luonnosta. Arvostan lähiruokaa ja toivonkin, että Suomessa on myös jatkossa omaa ruoantuotantoa, ikävöin välillä täydellistä hiljaisuutta ja samettisen tummaa tähtitaivasta ja tykkään kerätä marjoja. Maalaisjuntti mikä maalaisjuntti siis.

Miksi sitten asun Helsingissä ja olen jo neljättä vuotta helsinkiläinen? Muutin tänne saatuani opiskelupaikan Kallion ilmaisutaidon lukiosta. Olen joskus sanonut, että kouluvalinta oli yksi parhaista ratkaisuista, joita olen elämässäni tehnyt. En tiedä voiko niin sanoa, en tiedä kuinka olisi käynyt, jos en olisi tullut tänne, mutta joka tapauksessa olen onnellinen, että olen saanut opiskella juuri tuossa lukiossa, josta minulle on jäänyt paljon lämpimiä muistoja, hyviä oppeja ja rakkaita ystäviä. Olen asunut suurimman osan helsinkiläisestä elämästäni Punavuoressa, joka lienee yksi urbaaneimmista kaupunginosista täällä, ja kiintynyt myös kaupunkilaiseen elämäntapaan. Pidän kahviloista, kirpputoreista, antikvariaateista ja kantakaupungin vanhoista kauniista rakennuksista, rakastan aurinkoisia pakkasaamuja ja myrskyisiä syysiltoja Kaivopuistossa sekä arvostan lähellä olevia palveluita ja toimivaan joukkoliikennettä.

Kuten jo aiemmin mainitsin, puolet helsinkiläisistä on muualta kotoisin ja arvelen, että kaiken kaikkiaan suurimmalla osalla suomalaisista asuu sisällään pieni maalainen ja pieni kaupunkilainen. Milloin meistä muualta tulleista sitten tulee täysvaltaisia uuden asuinpaikkakunnan jäseniä? Eikö monikulttuurisuus suomalaisten kesken ole tavoiteltavaa?

Voi olla, että keskustalaisena tulen kuulemaan taustastani enemmän kuin ehkä jonkun muun puolueen edustajana kuulisin, keskustalle Suomen kokonaisvaltainen kehittäminen on aina ollut ja tulee varmasti jatkossakin olemaan tärkeää (myös mikäli se meistä kaupunkikepulaisista riippuu). Samalla kun kehitetään maaseutua, on kuitenkin kehitettävä myös kaupunkeja.Tällä hetkellä pääkaupunkiseutu tuottaa kolmanneksen Suomen bruttokansantuotteesta eli käytännössä maksaa puolen Suomen valtionosuudet. Lisäksi aivan kuten osa ihmisistä haluaa asua maalla, toiset haluavat asua kaupungeissa. Tähän valintaan kaikille täytyy antaa mahdollisuus. Maaseutu kuitenkin tarvitsee kaupunkeja ja kaupungit tarvitsevat maaseutua. Voisimmeko lopettaa vastakkainasettelun näiden kahden välillä ja ajatella kokonaisuutta? Kiitos.

Keskustan vaalitappiosta

2008-10-28T10:54:00.005+02:00

Kuntavaalit olivat Keskustalle suuri tappio, tipuimme eduskuntavaalien suurimman puolueen paikalta kolmanneksi suurimmaksi ja edellisiin kuntavaaleihin verrattuna kannatuksemme putosi lähes kolme prosenttiyksikköä.

Vaalitappio on tietysti käynnistänyt Keskustassa laajan keskustelun. Välillä vaaditaan Korhosen eroa välillä taas Vanhasen ja jotkut katsovat, että myös joidenkin ministerien paikkoja on tarkastettava uudelleen. Yksittäisten syyllisten sijaan on syytä etsittävä laajemmalta, emme kaipaa poliittisia ruumiita vaan elävää ja aatteellista Suomen Keskustaa.

Sisäiset riidat ovat varma keino kuihduttaa tämä kansanliike. Tarvitsemme hyvää, kannustavaa johtamista ja yhtenäisyyttä emme jakoa kentän ja puoluejohdon tai pääministerin ja puoluesihteerin välillä. Vaalit tehdään yhdessä ja vastuu tuloksesta kannetaan yhdessä. Parannettavaa on varmasti kaikessa johtamisesta kenttätyöhön, tästä täytyy käydä avoin ja rehellinen keskustelu puolueen sisällä. Syyttely on hyödytöntä ja vain vaikeuttaa tilannetta ja yhteishengen löytämistä.

Taloudesta

2008-09-17T19:48:00.004+03:00

Olen syntynyt vuonna 1989. Tuonna vuonna tapahtui monia historiallisia asioita: kesällä Tiananmerin aukion mielenosoitukset muuttuivat verilöylyksi, syksyllä Dalai Lamalle myönnettiin nobel ja marraskuussa päättyi kylmä sota, kun Saksan demokraattinen tasavalta avasi rajansa (seuraavana päivänä saksalaiset alkoivat murtaa Berliinin muuria). 90-luvun lama osuu varhaislapsuuteeni, kenties sen jäljet ovat jossain alitajunnassa, mutta en varsinaisesti muista tapahtumaa. Koko nuoruuteni on eletty nousukautta, kaikilla yhteiskuntaopin ja taloustiedon tunneilla joilla on piirretty suhdannekäyriä, on näytetty että "tämänhetkinen tilanne on tätä nousukautta".

Nyt sitten on tultu suhdanteen huipulle ja markkinavoimien näkymätön käsi on alkanut täristä kuin nikotiinin puutteessa. (Y)yhdysvalloissa Suuret Investointipankit ovat Suurissa Ongemissa ja Suomessa Finanssialan Keskusliitto on valmistellut poikkeustilanteita koskevan lainaehdon, jonka mukaan pankit ovat oikeutettuja yksipuoliseen koronnostoon kriisitilanteissa, mikäli pankin vakavaraisuus uhkaa vaarantua ja pankki uhkaa mennä nurin. Nousukausi on vaihtunut laskuksi, kuinka jyrkkä lasku on, se selviää tulevaisuudessa. Suomen tilanne ei näytä niin huonolta kuin 90-luvun alussa. Tuolloin useita pahoja takaiskuja sattui samaan aikaan, siksi lama oli täällä niin syvä. Jonkinmoista laskua kuitenkin on tulossa. Helsingin Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Kari Jalas uskoo, että Suomen talous pysähtyy ensi vuonna. Jalas pitää Yhdysvaltain pankkikriisin vaikutuksia Euroopan ja Suomen talouskasvuun kielteisempinä kuin aiemmin on haluttu uskoa. Talousuutiset ovat täynnä huonoja merkkejä.

Kuinka me suhtaudumme heikentyneeseen taloustilanteeseen? Uutisten mukaan suomalaiset tietysti lykkäävät isoja ostoksia. Paniikin lietsomiseen tuskin on kuitenkaan syytä. Ihmisiä neuvotaan toimimaan harkitsevaisesti ja suhteuttamaan lainansa tuloihinsa. Kun kuluttajat lakkaavat ostamasta, talous pysähtyy väistämättä. Joukkohysteeria voi syventää laskun lamaksi.

Kokonaan eri asia kuluttaminen on silloin, kun puhutaan arvoista. Voi kysyä onko meidän ylipäänsä pyrittävä jatkuvaan talouskasvuun ja kuluttamiseen? Entä jos rahan ja tavaroiden haalimisen sijaan alkaisimme tavoitella rakkautta ja rauhaa? En tarkoita sitä ettemmekö voisi kuluttaa, kyse on siitä mitä kuluttaa, miten kuluttaa ja mitä tavoittelee. Talouskasvu lisää vaurautta ja se taas tuo mahdollisuuksia. Pelkkä vaurauden lisääminen ei kuitenkaan riitä, on tavoiteltava luonnon ja ihmisten hyvinvointia. Heikompi taloudellinen tilanne voi tuoda myös mahdollisuuden keskittyä asioihin joita ei voi myydä eikä ostaa, nuo asiat ovat usein niitä, jotka loppujen lopuksi tässä elämässä merkitsevät jotain.

Make Peace Not War

2008-08-15T12:14:00.005+03:00

Maailman huomio on viimisen viikon keskittynyt kahteen asiaan: olympialaisiin ja Sotaan.

7. tätä kuuta Georgia hyökkäsi Etelä-Ossetiaan ja seuraavana päivänä Venäjän panssarivaunut saapuivat venäjänkielisten osseettien avuksi. Monien tutkijoiden kauan pelkäämä sota oli syttynyt.

Tuon jälkeen on tapahtunut paljon: muun muassa EU:n, Etyjin ja Ranskan edustajat ovat tavanneet osapuolia ja useat valtiot ovat tuominneet sodan ja vaatineet rauhaa. Tulitauko on saavutettu, mutta sitä kuvaillaan hauraaksi. Tänään Yhdysvaltain ulkoministeri Rice matkustaa Georgiaan mukanaan virallinen tulitaukosopimus, Venäjän puolestaan kerrotaan edelleen vartioivan Georgialaista kaupunkia Goria, tulitaukosopimuksen vastaisesti.

Sota on kiristänyt suurvaltojen välejä enkä luultavasti ole ainoa, jolle tämänpäiväinen tilanne tuo mieleen kylmän sodan, Venäjällä on selkeä näyttää voimiaan ja länsimaat tuomitsevat toimet jyrkästi.

Surullista on, että nyt sotiva sukupolvi on samaa, joka aikoinaan nousi suurin joukoin vastustamaan sotaa. Miksi ihminen ei koskaan opi? Pitääkö samat virheet toistaa kerta toisensa jälkeen? Kuinka vähän inhimillinen kärsimys tuntuukaan merkitsevän valtakoneistojen kaukaisten tavoitteiden rinnalla.

Kaikesta huolimatta, uskon niin, suurin osa maailman yli kuudesta miljardista ihmisestä haaveilee samoista asioista: perheestä, ystävistä, kodista, ruuasta ja rauhasta.
Me olemme valmiita kirjoittamaan kyltteihimme, make peace not war, ja marssimaan rauhan puolesta uudelleen ja uudelleen.

Peace and Love.

Muutoksia

2008-07-28T00:15:00.000+03:00

Poistin suhteellisuuksia -blogini, koska kahden päivittäminen kävi turhan työlääksi. Koetan olla sitäkin aktiivisempi täällä. :)

Mennäkkö vaiko eikö mennä?

2008-04-23T18:50:00.000+03:00

Kiina on ollut viime viikot tapetilla. Ensi kesänä Pekingissä järjestettävät olympialaiset ovat kokeneet kovan imagotappion, kun esimerkiksi soihtukulkue on valjastettu Tiibetin vapautta kannattavien mielenosoituksien näyttämöksi. Tapahtumat ovat saaneet minut mietteliääksi: mikä on paras keino vaikuttaa Kiinan tilanteeseen?

Länsi-Euroopan maiden johtajat ovat samaan hengenvetoon kritisoineet Kiinan ihmisoikeustilannetta ja käskeneet erottaa urheilun ja politiikan toisistaan. Kiinalaisten taas kerrotaan loukkaantuneen esimerkiksi Ranskan soihtuviestiosuudella tapahtuneesta kiinalaisurheilijan tönimisestä. Länsimaisten tiedotusvälineiden kriittisyys Kiinaa kohtaan on aiheuttanut pikemminkin närää ja vastalauseita kuin todellista kohennusta ihmisoikeustilanteeseen.

Suomessa on kohistu pääministeri Vanhasen ilmoituksesta, jonka mukaan hän aikoo osallistua avajaisiin ja ulkoministeri Stubbin ilmoituksesta, jonka mukaan hän ei näillä näkyminen osallistuisi (jos siis pitäisi päättää, ulkoministerit kun eivät ole kutsulistalla).
Asia on siis problemaattinen. Stubb sanoo asettavansa ihmisoikeudet urheilun edelle, Vanhanen taas vaatii urheilun ja politiikan erottamista toisistaan. Hänen mukaansa Tiibetin tilanteeseen vaikutetaan poliittisella tasolla, ei kisojen avajaisia boikotoimalla. Mielestäni molemmat ovat oikeassa. Ihmisoikeudet ovat urheilua tärkeämpiä ja niihin pitäisi pystyä vaikuttamaan jotenkin muuten kuin jäämällä pois olympialaisten avajaisista.

Kiinan ihmisoikeustilanne on todella huolestuttava. Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet toinen toistaan vakavammista loukkauksista kansalaisten perusoikeuksia vastaan. Kiina on YK:n jäsen ja sen pitäisi noudattaa ihmisoikeuksien julistusta. Tuo julistus sisältää muun muassa seuraavat kohdat:

1. artikla.
Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.
2. artikla.
Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.
Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.
3. artikla.
Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
5. artikla.
Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.
7. artikla.
Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.
8. artikla.
Jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen asianomaisessa kansallisessa tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, jotka loukkaavat hänelle valtiosäännöllä tai lailla turvattuja perusoikeuksia.
9. artikla.
Ketään ei saa mielivaltaisesti pidättää, vangita tai ajaa maanpakoon.
10. artikla.
Jokaisella on täysin tasa-arvoisesti oikeus siihen, että häntä oikeudenmukaisesti ja julkisesti kuullaan riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa hänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan määrättäessä tai häntä vastaan nostettua rikossyytettä selvitettäessä.
11. artikla.
1. Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.
2. Ketään ei pidä tuomita rangaistavaksi teoista tai laiminlyönneistä, jotka eivät kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan olleet rikollisia tekohetkellä. Myöskään ei pidä tuomita ankarampaan rangaistukseen, kuin mikä oli sovellettavissa rangaistavan teon suoritushetkellä.
18. artikla.
Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.
19. artikla.
Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.

Minut tuo teksti ainakin pysäyttää. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Kiina loukkaa lähes kaikkia edellämainituista (toisinajattelijoita mm. kidutetaan, pidätetään ja heitä estetään tapaamasta asianajajiaan lisäksi mm. olympialaisten rakennustyömailla työntekijöiden oikeudet ovat olemattomat). Kiina ei kuitenkaan ole ainoa maa, jossa on näissä asioissa puutteita. Mikä oikeuttaa valtion, joka on YK:n jäsen, polkemaan ihmisoikeuksien julistusta niin räikeästi, kuin esimerkiksi Kiina tekee? Onko kansainvälinen yhteisö todella niin avuton, ettei se voi vaatia sopimusten noudattamista?

En usko, että diplomaattisuhteiden katkaisu tai muu hätäinen toimi loppujen lopuksi edistää ihmisoikeuksia missään maassa. Muutoksen pitäisi lähteä maan omista kansalaisista, arvot eivät ole pakkovientituotteita kuten olemme Afganistanissa ja Irakissa (muun muassa) saaneet surullisella tavalla todeta. Ajattelen niin, että luottamuksellisten suhteiden rakentaminen, koulutus ja yritysten sitoutuminen ihmisoikeuksien noudattamiseen ovat pitkäjänteisiä ja hyviä väyliä toimia. Ihmisoikeusloukkauksilta ei saa sulkea silmiä, niistä on puhuttava ja raportoitava ja ennen kaikkea oikeutta on rohkeasti ja pitkäjänteisesti puolustettava. Mielenosoitukset ja näiden asioiden esillä pitäminen muilla tavoin (esimerkiksi mediassa) tukevat pyrkimyksiä parempaan. Näin yrityksille tulee painetta noudattaa kehitysmaissa samoja sääntöjä kuin teollisuusmaissa ja poliitikot muistavat pitää asiaa esillä tavatessaan maiden johtoa.

demarit astuivat nurmikolle

2008-01-30T17:31:00.000+02:00

Helsingin kaupunkipolitiikassa on tapahtunut myönteisiä muutoksia kunnallisvaalien lähestyessä.

Aiemmin nimittäin demareilla ja kokoomuksella oli yhteissuunnitelma rakentaa Helsinkiin keskustatunnelli. Tämä hanke on kuitenkin viime aikoina ollut vastatuulessa kustannusten nuosusta ja kaupunkilaisten vastustuksesta johtuen.

Helsingin sosiaalidemokraatit ovatkin tehneet asiasta oivallisen johtopäätöksen, he ovat päättäneet omasta puolestaan luopua hankkeesta, vaikkakaan ryhmässä ei asiasta varmasti yksimielisyyttä olekkaan.

Kannanmuutokset sinänsä ovat hyviä, ja on positiivista, että puolue on viimein tullut järkiinsä, mutta toivon, että ne eivät jää pelkäksi silmänkääntötempuksi ja vaalikikkailuksi. Näillähän astutaan juuri demareiden kanssa Helsingin toiseksisuurimman puolueen paikasta kamppailevien vihreiden tontille. Toivottavasti demareiden jalat kestävät siirtymisen asfaltilta nurmikolle.

Metron kustannukset nousseet hurjiksi

2008-01-16T19:32:00.000+02:00

Ylen uutisten mukaan Espoo aikoo harkita länsimetron rakentamista uudelleen kustannusten noustua lähes puolet alkuperäisestä arviosta.
Näin Yle:n nettisivut.
"
Länsimetron rakentaminen on vaarassa kustannusten nousun vuoksi. Länsimetron arvioidaan maksavan nyt 800 miljoonaa euroa. Valtio on luvannut aikaisemmin osallistua kustannuksiin kolmanneksella, mutta hinnan kohoamisen kaksinkertaiseksi pelätään olevan liikaa valtiolle.

Espoon valtuusto päätti syyskuussa vuonna 2006, että Espooseen rakennetaan metro. Ruoholahdesta Matinkylään ulottuvan metron hinnaksi oli laskettu 430 miljoonaa euroa. - Näyttää siltä, että emme luultavasti saa alle 800 miljoonalla kaikkea sitä, mitä turvallisuusviranomaiset, käyttäjät ja kustannusten nousu vaatii, arvioi Länsimetron hallituksen puheenjohtaja Olavi Louko.Länsimetron hintaa ovat nostaneet eniten turvallisuus- ja käyttömukavuusvaatimukset asemilla ja metrojunissa. Hinnan kohoaminen, lähes kaksinkertaiseksi alun perin arvioidusta, on saanut muutamat valtuutetut epäilemään koko metrohanketta. Espoon valtuuston metropäätöksessä on ehto, että valtio rahoittaa metron rakentamiskustannuksista kolmanneksen.- Nyt näillä uusilla laskelmilla näemme, että valtion osuus nousisi jo lähelle 300 miljoonaa euroa. On aivan selvää, että summa on niin suuri, että ei sellaista valtioneuvostoa tästä maasta löydy tai eduskuntaa, joka antaisi 300 miljoonaa euroa yhden kaupungin liikenneratkaisuihin, ennakoi valtuustoryhmän puheenjohtaja Antero Laukkanen (kd.)Kevytraitiovaunu voisi korvata metronMetrohankkeen epäilijät esittävät, että Espoo ottaisi uudelleen harkintaansa muut metrokeskustelussa aikoinaan esillä olleet joukkoliikennevaihtoehdot.- Kaikista edullisin vaihtoehto, ja varmasti toimivin vaihtoehto, olisi nykyisen bussiverkon vahvistaminen. Mutta koska hinta nousee näin korkealle, kevytraitiovaunuvaihtoehto on erittäin varteenotettava vaihtoehto. Sillä voitaisiin myös rakentaa poikittaisliikennettä Espoossa hyvin pienillä kustannuksilla, suunnittelee valtuustoryhmän puheenjohtaja Antero Laukkanen (kd.)Länsimetron hallitus ei pidä ajatuksesta, että metro korvattaisiin vaihtoehtoisilla joukkoliikennemuodoilla vaan haluaa viedä metrosuunnitelmaa eteenpäin aikataulun mukaisesti.- Nyt valmistelemme asiaa niin, että saisimme tämän kaupunginhallitukseen helmikuussa ja mahdollisesti valtuustoon maaliskuussa, kertoo Länsimetron hallituksen puheenjohtaja Olavi Louko.. YLE Uutiset"

Mielestäni uutisessa on positiivista maininta kevytraitiotien uudelleen harkitsemisesta. Metro on valitettavan vanhanaikainen ja raskas liikenneratkaisu. Lisäksi nykyinen suunnitelma länsimetrosta vain lisäisi monien espoolaisten matka-aikaa Helsinkiin. Pikaraitiovaunut olisivat joustavampi, nopeampi ja edullisempi ratkaisu pääkaupunkiseudun julkista liikennettä kehitettäessä.
Käykääpä ihmeessä tutustumassa seuraavaan sivustoon:
http://www.kaupunkiliikenne.net

Pelastaako yksityisautoilu Helsingin?

2007-11-21T14:36:00.000+02:00

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on antanut hätkähdyttäviä kommentteja yksityisautoilun puolesta. Hänen ja Helsingin kantakaupungin yrittäjien mukaan yksityisautoilua keskustassa on helpotettava, jotta sinne saataisiin lisää ihmisiä. Helsingin Sanomia lainatakseni:

"Hän (Pajunen) tyrmää ajatuksen ruuhkamaksuista kantakaupungin rajoilla. Se johtaisi keskustan autioitumiseen ja asioinnin siirtymistä entistä enemmän isoihin kauppakeskuksiin."

Pajunen pitää Helsingin seudun kauppakamarin, yrittäjien ja kaupunkisuunnitteluviraston työryhmän jättämiä esityksiä hyvinä. Helsingin Sanomien mukaan nämä ehdotukset ovat muunmuassa seuraavia:

" Yrittäjät ehdottavat, että pysäköintimaksuja alennetaan keskustassa iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäksi pääväylien liikennettä pitää tehdä sujuvammaksi liikennevalojen ”vihreiden aaltojen” avulla.
Kävelykatu on tervetullut, mutta vain Aleksanterinkadun alueelle. Sen sijaan Rautatieaseman tienoo ja Esplanadit halutaan pitää avoinna yksityisautoille.
Yrittäjät haluavat myös, että keskustatunneli rakennetaan. "

Tällaisia kannanottoja ei uskoisi kuulevansa 2000-luvun Helsingissä. Perustelut tuntuvat ontuvilta. Helsingin Sanomissa kulttuurimaantieteen opiskelija Mikko Itälahti kirjoittaakin osuvasti otsikolla "Keskustaa elävöittävät ihmiset, eivät autot"

Hän tuo esiin muiden Euroopan kaupunkien myönteiset kokemukset julkisen- ja kevyeenliikenteen kehittämisestä ja yksityisautoilun rajoittamisesta. Kööpenhaminassa pysäköintipaikkoja on vähennetty vuosittain 2-3% lähes viidenkymmenen vuoden ajan, Tukholmassa on otettu käyttöön ruuhkamaksut ja Saksalaiset joukkoliikennekaupungit kuten Freiburg ovat eläviä ja taloudellisesti hyvinvoivia.

Yksityisautoilun edistäminen ei todellakaan ole nykyaikaisen suurkaupungin (tai sellaiseksi aikovan kaupungin) tapa saada keskusta houkuttelevaksi. Autojen ja saasteiden keskellä yskivät kaupunkilaiset tuskin nauttivat olostaan. Yksityisautoilun tukeminen on sosiaalisesti, terveydellisesti ja ympäristöllisesti kestämätön ajatus. Intiimi tunnelma, puistot, kahvilat, kävelykadut ja toimiva joukkoliikenne ovat sitä Helsinkiä, jonka minä haluan.

2007-10-30T15:30:00.000+02:00

Viime viikonloppuna oli Keskustanuorten liittokokous Kajaanissa.
Tuomo Puumala valittiin jatkamaan puheenjohtajana ja varapuheenjohtajiksi Hanna Torvasti ja Jouni Pitkänen.
Minut valittiin hallitukseen yhdessä Annika Saarikon, Ahmad El Massrin, Heikki Hankilan ja Topi Heinäsen kanssa. Varajäseniksi valittin Olesja Selivanova ja Aleksi Eskelinen.

2007-10-16T22:53:00.000+03:00

Tehy on kerännyt komean listan irtisanoutumaan valmiina olevista sairaanhoitajista. Jännittävää nähdä kuinka homma etenee.
Palkkoja on joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin nostettava, jotta riittävä henkilöstömäärä julkisessa terveydenhuollossa saadaan varmistettua. Vaikka rahat jouduttaisiinkin hankkimaan kunnallisveroa nostamalla, mielipidetiedustelujen mukaan (jos niihin voi luottaa) ihmiset ovat valmiita siihen.

viimein

2007-09-21T17:01:00.000+03:00

Viimein pääsen tätäkin blogia päivittämään. Kesätauko venähti ja ajoittain myös tekniset ongelmat häiritsivät.
Olen aloittanut uuden työn Keskustan Helsingin kaupunginvaltuutettujen avustajana/toisena sihteerinä. Kiinnostavaa näkökulmaa saa kunnallispolitiikkaan ja myös valtakunnanpolitiikkaan keskustelujen kautta. Lisäksi Helsingin asiat ovat usein myös valtakunnan asioita. Ainakin mediassa.
Viikko sitten olin Keskustanuorten järjestämässä koulutuksessa nimeltään Politiikan Akatemia. Aiheena oli median ja politiikan suhde. Hyvin mielenkiintoista keskustelua syntyi.

Paljon on tapahtunut sitten viimeisen postituksen. Hallituksen kuherruskuukausi on ohi ja kunta-alojen työneuvottelut, palkankorotukset, Venäjä, maailmantalous jne. ovat hallineet keskustelua viime viikkoina.
Itse kiinnitin huomiota uutiseen opettajankoulutuksen aloituspaikkojen siirtämisestä Itä- ja Pohjois-Suomesta Etelään.
Selitys asialle on jotakuinkin looginen, etelässä on pulaa opettajista, muualla opettajien tarve vähenee.
Yliopistoverkkoa kehittäessä olisi huomioitava paitsi edellä mainittu asia, myös opiskelijoiden etu, missä ihmiset haluavat opiskella, missä opiskelija-asuntojen tilanne on hyvä jne. Tämän lisäksi tärkeä asia ovat myös aluepoliittiset tavoitteet, halutaanko koko Suomi pitää elinvoimaisena vai kasvu keskittää Etelä-Suomeen. Näistä aineksista olisi sitten koottava kompromissi, mikä ei varmasti ole mahdotonta. En usko järkevän aluepolitiikan sotivan koko Suomen tai Etelä-Suomen etuja vastaan, vastakkainasettelun aika saa minun puolestani olla ohi.

2007-04-04T13:53:00.001+03:00

Matti Vanhanen on tänään julkistanut puolueet, joiden kanssa alkaa käydä neuvotteluja hallitusohjelmasta. Ne ovat, kuten tässä on hyvän aikaa uumoiltukin, Keskusta, Kokoomus, Vihreät ja RKP.

Olen tyytyväinen.

Kun vaalitulos selvisi, oli jo melko selvää, että porvarihallitushan se sieltä tulla tipsuttelee Suomeenkin. Tuolloin totesin vaalivalvojaisissa ystävilleni, että olisipas mielenkiintoista, kun hallituksen muodostaisivat Keskusta, Kokoomus ja Vihreät. Ja näin siinä lähes kävikin.

Mielenkiintoistahan on se, että näillä puolueilta voi odottaa eteenpäin katsovaa ja uudistavaa politiikkaa. Etenkin perusturvauudistus saattaa olla hedelmällistä. Toivottavasti byrokratiaa karsitaan rankalla kädellä ja järjestelmää kehitetään perustulon suuntaan. Työn vastaanottamisen pitää olla sujuvaa, kivaa, helppoa ja kannattavaa sekä arjen turvattua myös silloin, kun työtä on vain pätkissä.
Noita paljon puhuttuja veronkevenyksiä toivoisin tehtävän harkiten. Ympäristöystävällisten energiaratkaisujen veronkevennysten lisäksi hyviä kohteita kevennettäväksi olisi ainakin kaksi: Ruoan alv ja suurten perheiden verotus. Nämä veronkevennykset helpottaisivat yhteiskunnan köyhimpien arkea.

äänioikeusikärajasta

2007-01-25T16:09:00.000+02:00

Riku Eskelisen blogin lukeminen sai minut taas tarttumaan hiireen ja kirjautuman tänne omaan blogiin lisäämään jotain uutta kehiin.
Ensin siis äänikärajoista.

Viime päivien tutkimukset kertovat mielestäni asenteesta, jolla nuoriin suhtaudutaan. Ei suomessa odoteta kenenkään 16-vuotiaan olevan valmis äänestämään. Eikä se lienee ole yllätys, kun ikäraja on 18 vuodessa.
Hesarin haastattelemat, äänioikeusikärajan laskemista vastustavat, kertovat syiksi tiedonpuutteen. En ole omassa ystäväpiirissänikään kuullut kenenkään sanovan: "Kyllä mulle on asioista kerrottu ja puolueet ja nuorisojärjestöt on tuttuja, mut en vaan oo kypsä valitsemaan ihmistä, joka puhuu minulle tärkeistä asioista ja ois hyvä eduskuntaan..."

Mielestäni demokratiassa konkreettisin keino vaikuttaa on äänestäminen. Viime vuosilta on runsaasti esimerkkejä siitä, kuinka poliittiset nuorisojärjestötkään eivät saa sanomaansa läpi puolueissa. Nuorten ääni yhteiskunnassa alkaa todella kuulua vaan mielenosoituksissa ja "mellakoissa". Ja niidenkään kautta sanomaa ei vastaanoteta. Todetaan vaan, että vaikuttamiskanava ei ole oikea.
Uskon, että 16-vuotiaat olisivat valmiita äänestämään, jos asenneilmasto suomessa olisi hieman erilainen. Jo puolueista ja vaikuttamisesta opettaminen kouluissa on ala-arvoista. Harva on edes lukion jälkeen tietoinen siitä, mitä eroa on keskustalla ja vihreillä. Tiedot jäävät mutu-tuntumaan ja opettajan mielipiteisiin.

Kaikessa kanssakäymisessä meillä jokaisella on rooli. Rooli ei kuitenkaan riipu vain meistä itsestämme, se riippuu myös ympäristöstä, millaisen roolin se meille antaa. Ympäristön viesti alaikäiselle on se, että he ovat ala-ikäisiä. Uskon, että pikkuhiljaa äänioikeuden saatuaan, myös 16-vuotiaat osaisivat sitä käyttää. Aivan kuten naiset ovat ongelmitta oppineet tuon jalon taidon.

päivän lukuvinkki

2006-10-25T16:02:00.000+03:00

Lukekaapa muuten hyvät ystävät/toverit/tuttavat/lukijat päivän hesarin mielipidepalsta. Siellä Arjo Heinsola (Jyväskylän yliopisto) valottaa biokaasua. Kerrassaan positiivinen mielipidekirjoitus. Vielä kun saisimme hänen esittämänsä (jo nyt toteutettavissa olevat) visiot käytäntöön!

ydinvoimasta ja yleensä energiasta

2006-10-24T17:02:00.000+03:00

Olin viimeviikolla lomalla ja eräänä iltana syntyi mielenkiintoista poliittista keskustelua. Yksi sen aiheista oli ydinvoima ja ylipäänsä energiapolitiikka. Keskustelukumppanini olivat (ainakin aluksi, täytyy toivoa minun edes hieman horjuttaneen heidän kantaansa) ydinvoiman kannalla. Heidän mielestään se on realistisin vaihtoehto vastata Suomen (ja maailman) kasvavaan energiankulutukseen.
Itse en siis ole tuota mieltä. Uskon, että ihminen pystyy paitsi keksimään sähkön, internetin, auton, lentokoneen, avaruusraketin ja kloonauksen, myös vähentämään energiankulutustaan ja kehittämään yhä vähemmän ympäristöä rasittavia keinoja tuottaa energiaa.
Ei voi olla totta, että meidän täytyisi tyytyä tähän koko tuotantoprosessin ajan riskejä ja saasteita aiheuttavaan vaihtoehtoon! Uraani on rajallinen luonnonvara, jo sen louhinta aiheuttaa ympäristötuhoja, ydinjäte säilyy vaarallisena satoja tuhansia vuosia ja on siten taakka tuleville sukupolville (ja kannattajat kehtaavat vielä väittää energiamuotoa puhtaaksi!!). Harva uskaltaa luvata ydinjätesäiliöiden kestävän odotettavissa olevia ilmastonmuutoksia. Golfvirrassa tapahtuvat muutokset voivat tuoda Pohjoismaihin jääkauden. Kuinka käy säiliöiden ja jätteen silloin? Mielestäni ydinenergian kannattaminen on paitsi lyhytnäköistä ja itsekästä myös kestämätöntä ja typerää ajattelua.
Sen sijaan, että yritetään huonoilla keinoilla vastata kasvavaan energiankulutukseen, voisimme alkaa pienentää sitä! Voisimme lisäydinvoiman rakentamisen sijaan laittaa rahat kestävien energiamuotojen kehittelyyn. Voisimme myös viimein miettiä, tuoko jatkuva talouskasvu todella onnellisuutta ja kenelle siitä on loppujenlopuksi hyötyä? Eikö taloudenkin pitäisi pyöriä niissä mittasuhteissa, jotka tämä maailma jaksaa kantaa? Jos emme voi tuottaa kestävästi mielettömiä määriä energiaa, on selvittävä vähemmällä. Jos saatuttavat, helpot, energiamuodot eivät olisi vaihtoehto, olisi jo kauan sitten keksitty parempia ratkaisuja. On aika hyväksyä tosiasiat ja käyttää ihmisen älykkyyttä maapallon hyväksi!